Antto TerrasSuomalais-virolainen kirjailija herkuttelee Suomen ja Viron yhteisillä eväillä.

Liian iso Tallinna

Viro on monien ristiriitaisuuksien maa. Se on yksi Baltian tasavalloista, mutta samalla puolittain Pohjoismaa. Sen on katsottu olevan sekä Hansavaltio että itäblokin pääportti, ikkuna länteen ja takaovi kaakkoon. Virolle on osunut maantieteellisissä arpajaisissa keskivertoa paremmat ja huonommat kortit. Sen yli tahi ympäri ei tahdo päästä juuri yksikään naapureistaan. Viro on aina poikittain tiellä, oltiinpa sitten tulossa taikka menossa.

Viron pääkaupunki Tallinna on kuitenkin nyt jo liiankin iso. Se on kooltaan ja väkiluvultaan Helsingin veroinen, lähes puolen miljoonan asukkaan metropoli. Laskentatavasta ja katsantokannasta hieman riippuen voidaan todeta, että Tallinnassa ja sen satelliittipitäjissä asuu Viron väestöstä puolet.

Tallinna on siis suhteettoman iso pienelle Virolle. 150 000–200 000 asukasta olisi tolkullinen määrä. Silti, niin työt kuin yritykset kerääntyvät juurikin pääkaupunkiin, ahtaudesta ja hintavuudesta piittaamatta. Siellä pitää olla missä muutkin ovat.

Viron ostovoima on kasaantunut Tallinnaan, samoin kuin suurin osa työstä ja mahdollisuuksista.

Tallinna on jo tällä hetkellä rakennettu niin täyteen, että ainoa tapa tuottaa lisäneliöitä on suunnistaa korkeuksiin. Luultavasti noin viiden vuoden sisällä kaupungista löytyy kymmenittäin televisiotornin korkuisia lasipalatseja. Tallinna laajenee toki myös leveyssuunnassa, ja esikaupunkialueen rajaa liikkuukin noin metrin pari kuukaudessa. Varsinaisen Viron kylätiet hiljenevät, ja ne, jotka eivät siirry Tallinnaan meklareiksi lähtevät Suomeen rakennuksille tai Norjaan kalankäsittelijöiksi.

Tallinna ei ole ylikansoittunut mitenkään luontaisella tavalla. Viron uuden itsenäisyyden alkumetreillä siitä piti äkkiä ehostaa kiva valtiollinen käyntikortti, joka toivottaa matkailijat tervetulleiksi ja toimii samalla kauttakulkuporttina muualle Viroon. Mutta Tallinnasta tulikin liian hieno, sillä kaikki käytettävissä olevat resurssit hyödynnettii pääkaupungissa, ja loput maasta jäi oman epäonnensa ja paikallisten jaksamisen varaan.

Turhan pramea pääkaupunki vetää toki puoleensa turisteja ja sijoittajia. Mutta kuten kaupunkivaltioille ominaista – kerääntynyttä vaurautta ei juuri muualle jaeta. Käsistä karanneet hinnat ja elinkustannukset aiheuttavat sen, että kansalaisilla ei ole varaa käydä pääkaupungissaan kuin töissä tai sukulaisissa. Tallinna on tänään hintatasoltaan kuin mikä tahansa keskieurooppalainen kaupunki, mutta loput Virosta ei ole lähellekään yhtä vauras.  

Tallinnan paisuminen alkoi tosin jo neuvostoaikaan.

Lasnamäen kaltaisia betonikolosseja kyhättiin viisivuotissuunnitelmien mukaan vierastyövoiman tarpeisiin, kunnes saapui markkinatalous ja lakkautti tuottamattomat tehtaat. Sosialismi oli ehkä ankara, mutta se piti maaseudun asuttuna säännöstelyllä. Kyntömiehen ei ollut sallittua laittaa peltoa pakettiin, vaan kolhoosiin tai sovhoosiin jos sattui syntymään, niin siellä sitten kanssa pysyttiin. Muuttovapaus saatiin vasta itsenäistymisen myötä, ja Tallinnan kutsuvia valoja kohti rynnäköitiin joukolla.

Viro koetti pari vuotta sitten hajauttaa hallintoaan, ja esitti muutamien valtiollisten laitosten ja ministeriöiden siirtoa toisiin kaupunkeihin. Hanke jäi kuitenkin huonon vistin asteelle, eikä virkamiehet suostuneet muuttamaan. Vahvasti näyttää siltä, että Viro tulee säilymään yhden vahvan kaupungin valtiona. Raha ja valta pysyvät Tallinnassa. Pääkaupungin kanssa saattavat kilpailla ainoastaan maan merelliset lomakohteet, ja nekin pelkästään kesäisin. Hyvinvoinnin jakautuminen tasaisesti kautta maan on silkkaa haaveilua, mutta sitä se on myös Suomessa.

Ihan kannatusmielessä pitääkin aina välillä unohtaa vanhan kaupungin goottihenkiset terassit ja Sikupillin Prisma, ja käväistä kuluttamassa myös jätti-Tallinnan ulkopuolella. Samoista seljankakuppiloista ja kohonneista hinnoista ei ole pakko kärsiä. Kuluttajathan lopulta kaikelle oikean hinnan määrittelevät. Tällä hetkellä ollaan Tallinnassa kuitenkin vahvasti myyjien markkinoilla, ja sen verran maksetaan, mitä ikinä kehdataan pyytää.

 

Antto Terras

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet