VierasblogiTässä blogissa kirjoittavat toimituksen vieraat.

Terhi Pääskylä-Malmström: Oletko Virossa ensi torstaina? Älä unohda naistenpäivää!

Thea Ekholm

Maaliskuun kahdeksas, naistenpäivä, on Virossa suuri juhlapäivä. Puhelimet piippaavat onnentoivotuksia, kukkakauppojen jonot venyvät kadulle asti ja ravintolat järjestävät naistenpäivän illallisia ja illalliskonsertteja.
Mikäli siis olet Virossa ensi viikon torstaina, muista miehenä toivottaa hyvää naistenpäivää ja naisena vastaanottaa onnitteluja iloisesti hymyillen.

Naistenpäivä tunnetaan ja sitä juhlitaan ympäri maailman. Viroon naistenpäivä saapui neuvostovuosina, ja vuonna 1965 se julistettiin peräti kansalliseksi vapaapäiväksi. Naistenpäivä tarkoitti juhlia kotona ja työpaikalla – sekä tietysti paljon kukkia, postikortteja ja lasten askartelemia lahjoja.

Viron uudelleenitsenäistymisen jälkeen punaisena pidetty juhlapäivä kärsi hetkellisen inflaation, mutta on sittemmin noussut taas vanhaan arvoonsa. Liekö kiittäminen kapitalismia, jonka myyntikoneisto on tehnyt työtään kiitettävällä tehokkuudella, mutta jo pitkään naistenpäivänä ovat olleet punaisia enää ruusut.
Ja niitä sitten jonotetaankin sellaisella hartaudella, että okaat pois. Naistenpäivänä kukkakaupan asiakasprofiili on 100-prosenttisesti miehinen.

Pari vuotta sitten olin unohtanut naistenpäivän kokonaan, joten Viru-kadulle saavuttuani minua odotti yllättävä näky: itseäni parempimuistiset kuuliaiset miesjonot luikersivat kukkakojujen edessä kuin mustekalan lonkerot konsanaan. Valkoiseen paperiin pakatut kukkakimput sylissään kukin herroista jatkoi matkaansa reippain askelin, olihan edessä vielä paljon tehtävää. Jäljittää tuli elämän tärkeät naiset puolisosta tai tyttöystävästä, äitiin, mummoihin, tyttäriin, siskoihin, täteihin ja kollegoihin.

En voinut estää hienoista naurunpyrskähdystä kuvitteelliseen partaani. Miesraukat, ihan kuin heillä ei olisi parempaakaan tekemistä. Minusta he näyttivät tahdottomilta, ylhäältä käsin saneltua rituaalia suorittavilta roboteilta.   

Itse olen niin tottunut naisten ja miesten väliseen tasa-arvoon, että löydän itseni hyvinkin usein kyseenalaistamasta naistenpäivän tarkoituksen. Mihin sitä tarvitaan? Siihenkö, että loput 364 päivää voivat olla oikeutetusti miestenpäiviä?

Minä olen saanut suomalaiselta mieheltäni naistenpäiväkukkia tasan kerran. Hän oli kävellyt Helsingissä kukkakaupan ohi ja huomannut ikkunassa naistenpäivätarjouksen.
Virossa minua onnitellaan naiseudestani sen sijaan huomattavasti enemmän. Miespuolisten tuttavieni lisäksi minua muistavat myös kaupat ja ravintolat, joiden kanta-asiakasrekisteriin olen antanut tietoni.

Vuosia sitten onnittelijoiden kuoroon yhtyi myös Tallinnan silloinen kaupunginjohtaja, suuria tunteita herättävä veteraanipoliitikko Edgar Savisaar. Hän lähetti europarlamenttivaalien alla e-postikortin ilmeisesti kaikille äänestysikäisille tallinnalaisnaisille. Ruusu hampaissaan, kuinkas muuten.  

Kun viime syksynä kulttuurivalmensin suuren kansainvälisen yhtiön Viron-konttorin uutta suomalaisjohtajaa, oli kaiken yllä mainitun varjossa selvää, että puhumme myös naistenpäivästä. Hän oli sitä jopa etukäteen pyytänyt, sillä Suomesta poikkeavan juhlan olemassaolo oli noussut esille jo ensimmäisinä työpäivinä, puoli vuotta ennen h-hetkeä. Maaliskuun kahdeksantena piti muistaa onnitella työpaikan naisia, oli hänelle teroitettu.

Ehkä naistenpäivän suosio on yhteydessä vanhoihin kohteliaisuussääntöihin, jotka ovat Virossa edelleen voimissaan, olkoonkin että suomalaisena huomaan niistä joskus jopa hieman närkästyväni. Miksi oletetaan, että minä – nainen – tarvitsen apua alkeellisissa toiminnoissa, kuten oven avaamisessa, kauppakassin kantamisessa tai takin pukemisessa? Näytänkö niin heikolta ja hauraalta, etten muka itse pärjää?

Virossa kohteliaisuudet tulevat kuitenkin selkärangasta. Sen huomasi myös teini-ikäinen kummityttöni, joka reilu vuosi sitten suoritti työharjoittelun yrityksessäni. Hän halusi työpäivän päätteeksi puhua kanssani kaikkein eniten siitä, kuinka seurassamme liikkunut virolainen nuorimies – häntä itseään vain muutaman vuoden vanhempi – oli päästänyt meidät ensin trollibussin ovesta ja kiirehtinyt sen jälkeen avaamaan meille ovea kauppakeskukseen. Ei nimittäin tapahdu Suomessa.

Koska Virossa sitä ei kuitenkaan voi välttää ja koska kohtelias vieras sopeutuu talon tapoihin, olen tehnyt parhaani siinä määrin, että tottumuksesta on tullut toinen luontoni Helsingissäkin. Pari päivää sitten satuin lähijunan oviaukkoon samanaikaisesti miesmatkustajan kanssa. Mies ei tehnyt tietä, mutta menin silti ensin.

Teki mieli huutaa perään, että hyvää lähestyvää naistenpäivää. En sitten kuitenkaan huutanut.

 

Vierasblogi

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet