VierasblogiTässä blogissa kirjoittavat toimituksen vieraat.

Wilma Schlizewski: Kieli poskessa

Albert Truuväärt

Käväisin Helsingissä kiertelemässä keskustan trendikkäitä ruoka-ja kahvipaikkoja. Silmiinpistävää oli ulkomaalaisen henkilökunnan määrä. Eikä siinä mitään, mutta ennen asiointi on hoitunut edes auttavalla englannilla, nyt vierailin monessa paikassa, jossa henkilökunta ei enää osannut edes englantia. Tallinnassa muotipaikoissa työskentelee ulkomaalaisia opiskelijoita, mutta heiltä kyllä vaaditaan kohtuullista englannin osaamista.

Kesällä terassilleni ajautui kaksi suomalaista daamia, jotka olivat enemmän kuin tuohtuneita, koska Tallinnassa ei voinut maksaa Lappajärven Osuuspankin pankkikortilla. Rouvat olivat yrittäneet saada selitystä syystä suomeksi ja nyt oli matka piloilla, koska kaikki olivat niin välinpitämättömiä.

Biografia suomalaisten turistimassasta voisi käsittääkseni vahvasti painottua iäkkäämmän väen suuntaan. Siksi kiinnostaa kovasti, kuinka sekä suomalaiset että eestiläiset nuoret, innokkaat yrittäjät työhön ohjaavat henkilökuntaansa. Olen saarnannut eestiläisten kehnosta asiakaspalvelusta, nytkö sitten pitää vielä aloittaa kielipuolien päivittely.

Kotouttaminen, integroituminen ja sopeutuminen, kas siinä pyhä kolmikko. Minusta henkilön motiiveja voidaan tarkastella myös hänen kiinnostuksellaan paikalliseen infrastruktuuriin. Jos maan kielen oppiminen ei huvita, eikä kunnioitus paikallisia tapoja ja kulttuuria kohtaan, niin mikä kumman velvollisuus yhteiskunnalla on työllistää ja ymmärtää näitä ihmisiä.

Jos minä menen Ghanaan, en kuvittele olevani Niskavuoren Heta Kuusankoskella. Joskus työnantajat tuskailivat, kuinka kielitaidottomat siivoojat jynssäsivät paikkoja, jos milläkin myrkyllä, koska eivät osanneet lukea tuoteselostetta. Ymmärrän, että kiva kiinankielinen tarjoilija voi sujuvasti kipittää tilatun annoksen pöytään, mutta joskus anafylaktisen sokin uhallakin olisi pakko tietää sisältääkö eine pähkinää.

Toinen seikka on tietysti asenteellinen kielen osaamattomuus, joka on erityisen räikeää tallinnalaisessa skenessä. Venäjänkieliset haluavat palvelun äidinkielellään, eestiläiset eivät halua ymmärtää ulkkarin tikkukielistä versiota äidinkielestään. Sellaisissa tilanteissa jatkan suomenkielellä.

Oma lukunsa on sekä Helsingin että Tallinnan street food -osaaminen. Ideat ovat loistavia, sijainti napakymppi, ruokalupaus on superherkullinen ja hinta kohdallaan. Sitten aloitetaan yhteisen kielen kalibroinnista. Sitten asiakaspalveluhenkilö alkaa vääntää evästä ja jono kasvaa. Ehdit jo maksaa, niin et viitsi häipyä. Puoli tuntia ja kädessäsi on fish and chips. Hiukset roikkuvat naamalla, meikit poskella ja berberi on läpimärkä. Koirat ovat hukkumaisillaan kuralätäkköön. Noh, elämme ilmastonmuutoksen aikaa. Olisiko parempi, että Saharan tuulet puhaltaisivat hiekkahunnun evääseen?

Jos minulla olisi ravintola, vaatisin, että tarjoilija tietää, mistä annokset on tehty, tietäisivät, mikä päivä on ja osaisivat edes auttavasti googlekääntää maan kieltä.
Jokainen tuntee tuttavapiristään jonkun, joka ei halua enää soittaa tai puhua livenä. Lyhytviestit ja lyhenteet korvaavat kieliopin ja oikeat sanat. Sellaiselle ihmiselle kirjan ja lehden lukeminen alkaa olla sula mahdottomuus.

Uskon vakaasti, että kaikissa yhteiskunnissa yksi eriarvoistumisen taso löytyy kielen osaamisesta.


Nauroimme aikoinaan Ahti Karjalaisen tankeroenglannille, sellainen ei olisi enää mahdollista. Ollaanpa amerikkalaisista mitä mieltä tahansa, yhden h osaavat ja se on esiintymistaito. Katsokaapa joskus ihan opintomielessä CNN:n uutislähetystä. Eipä kukaan änkytä, kiemurtele, hiukset ei tuule suuhun, kaikki nimet lausutaan sujuvasti, eikä naama nyi.

Kahdenkeskisessä keskustelussa tai kokkarien small talk tilanteessa siedetään sanojen hakemista ja änkytystä, mutta ei mediassa. Paitsi saamenkielisissä uutisissa, jotka tekstitetään jostain syystä Tallinnassa ruotsiksi.

Vanha tiedotusopin professorin oppilause kuuluu: jos viesti ei mene perille, se ei ole kuulijan syy.

 

Vierasblogi

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet