VierasblogiTässä blogissa kirjoittavat toimituksen vieraat.

Ville Hytönen kirjoittaa Tallinnan kahvilakulttuurista

Thea Ekholm

Vetelehdin Tallinnan vanhankaupungin vanhimmassa kahvilassa, Maiasmokk-nimisessä eurooppalaistyyppisessä peileillä ja mahonkiseinillä päällystetyssä kaupunkilaisten kahvihuoneessa. Vaikka olen vegaani, katselen uteliaana ravintolan minulle sopimattomia erikoisuuksia: suklaapekonia jäätelön ja mustikoiden kanssa, orsottoa punajuurilla ja sinihomejuustoa, jänis-perunasalaattia portviinikastikkeessa.

Nykyään suklaatehdas Kalevin omistama Maiasmokk kertoo sivuillaan historiansa alkaneen jo 1800-luvulla saksalaisen kondiittori Georg Studen käsissä. Se ei kuitenkaan ole ensimmäinen kahvila vuosisataisessa Tallinnassa.

Ensimmäinen julkinen kahvila nimittäin perustettiin jo 1702. Espanjalaisen Alphonso Tellado Carvallidon kahvisalonki oli epäonninen eikä välttynyt vaikeuksilta. Carvallidon piti kääntyä katolilaisesta protestantiksi, jotta saisi Tallinnan kansalaisoikeudet ja mahdollisuuden aloittaa liiketoimintansa. Kahvilan sijaintia ei tunnettu eikä sen nimikään ole jäänyt historiankirjoihin. Kilpailijoita alkoi kuitenkin ilmestyä vasta vuosisadan loppupuolella.

Neuvostoliittolainen laitoskeittiö tunkeutui sosialistisen isovenäläisyyden kera Viroon toisen maailmansodan melskeissä, mutta virolaiset eivät halunneet luovuttaa eurooppalaiseksi koettua kahvilakulttuuriaan. Tallinnan kahviloissa saattoi tuntea olevansa miehittäjävallan vastustaja vain nauttimalla aromaattisista tuoksuista, jotka olivat tuohon aikaan venäläisille vielä täysin tuntemattomia. Jos Leningradista tai Moskovasta sai kahvia, se oli sikurista tehtyä ja maidolla lantrattua korviketta. Sellainen ei sopisi ensimmäisen tasavallan virolaiselle ylpeälle porvarisrouvalle.

Vielä neuvostoajan alussa Tallinnassa kahvi tarjoiltiin useimmiten pöytään ja kahviloissa saatettiin viettää hyvänkin osan päivästä, ensin kahvia juoden ja päivän lehtiä selaillen, sitten keskustellen ja armenialaista konjamiinia nautiskellen.

Piirakoita, salaatteja ja leivoksia oli tarjolla, sosialistinen samppanja halpaa ja paikallisia likööreitä tarjolla. Olutta tai vodkaa ei liiammin tarjoiltu, sillä ne koettiin vanhankaupungin kahviloissa liian rahvaanomaisiksi, vaikka sosialismia nimellisesti kannatettiinkin.

Maiasmokkin lisäksi vanhasta Virosta periytyi Vapauden aukion Nikolai Kultasin hieno, suurten ikkunoiden valaisema kahvila, joka neuvostoaikana tunnettiin Moskvana ja nyt Wabaduksena. Myös Narva maanteella sijaitseva Kohvik Narva on säilynyt vahvasti eurooppalais-neuvostotyyppisessä montaasissaan, jossa palvelu on neuvostoliittolaista, mutta sisustus ja ikkunat eurooppalaista.

Kohvik Narvan asiakaskunnassa yhdistyy hämmentävällä tavalla venäläisen babushkan, nuoren krapulaisen hipsterin ja saksalaisesta aatelistaustasta ponnistavan porvarisladyn habitukset.

Kun Mustamäe kasvoi voimakkaasti 1970-luvulla, lähiö sai ensimmäisen kahvilabaarinsa, legendaarisen Kännu kukkin. Mati Untin romaanista Syystanssi, ja toisaalta Mustamäen vanhalle torille kohdistuneista suomalaisturistien viinanhajuisista reissuista tutuksi tullut ravintola saattoi olla kuitenkin enemmän baari kuin kahvila. Se oli kuitenkin ensimmäisiä suurlähiön kahvipaikkoja, ja edustaessaan hieman erilaista kahvilasuuntausta, se toi keskustelukulttuuria uuteen uljaaseen elementtilähiöön.

Kännu kukk jäi valitettavasti joitain vuosia sitten uuden Maxima-kaupan alle ja katosi tuomasta omanlaistaan lisää Tallinnan monimuotoiseen kahvilakulttuuriin. Nimi tosin jatkuu suosittuna liköörimerkkinä, jota suomalaiset humoristit ja nostalgikot kantavat selkä vääränä Suomenmaata kohti. Virolaiset tuntevat nimen nykyään vanhaa ravintolaa ympäröivänä korttelina, jonka reunalla tosin kahvi ja olutkin kyllä maistuvat.

Virolaisten lähiöiden kahvilakulttuuri on kuitenkin hieman erilaista kuin hipstereiden Pohjois-Tallinnassa, saati sitten Vanhassakaupungissa. Kahvit juodaan usein kadulla, toreilla ja kioskeilla. Leipomotkin käyvät ja jos on aikaa, baarimaiset tai laitosruokalamaiset kohvikit sopivat myös.


Lähiöt ovat oma maailmansa ja niissä toimitaan niiden omin tavoin. Kioskilta voi hakea kahvin ja istahtaa autoon juomaan sitä.

Jätän tälläkin kertaa eksoottiset Maiasmokkan lounaat maistamatta ja tyydyn soijamaidolla vaahdotettuun kahviin. Jatkan matkaani kohti Pohjois-Tallinnan kotiani, mutta matkalla on liian monta hipsterikahvilaa, minulla liikaa aikaa ja repussa Maarja Kangron uusin romaani.

Siispä riisun pikkutakin, tilaan cappuccinon kauramaidolla ja oikaisen jalkani Pelgulinnan kauniissa Ristikheinä kohvikussa.

Vetelehdin, olen joutilas. Vaihdan muutaman sanan naapurin kanssa.
Suuresta ikkunasta näkyy kaunis päivä. Sisällä tuoksuu kahvi.

 

Vierasblogi

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet