VierasblogiTässä blogissa kirjoittavat toimituksen vieraat.

Wilma Schlizewski kysyy, mitä yhteistä on koiranomistajilla ja imettävillä äideillä?

Albert Truväärt

Ovatko he yhden aiheen psykoosissa pörrääviä kanssaeläjiä vai tabutason edustajia? Sen lisäksi, että molemmat ryhmät aiheuttavat noin yleisesti ihastusta, ne aiheuttavat myös ärtymystä. Vaikka oma maailma, kännykkä ja lompakko ovat täynnä kultamussukan ilmeitä ja taitoja, joskus koira- ja lapsikortilla maailmaa hallitsevat fundamentalistit ovat suoraan sanoen perseestä.

Puheet, käyttäytyminen ja röyhkeys lähtevät siitä perusajatuksesta, että kaikki ympärillä olevat ihmiset, työtoverit ja ystävät ovat yhtä lumoutuneita sydänkäpysistä.

Hetkittäin yleisöpalstat ja some kiljuvat punaisena, kun jotain on kehotettu julkisella paikalla käyttämään suojaisampaa tilaa tai Michelin-tähtien ravintolan tarjoilija pyytää imettävää ystävällisesti ruokkimaan vauvan ravintolan vessassa.

Olen ollut todistamassa Tallinnan lautan loungessa valtavaa suuttumusta, kun kiljuva vauva ja vankkurikaravaani pyydettiin siirtymään hyttiin tai muualle. Olen myös ollut jonottamassa ravintolan avajaisissa buffetpöytään, missä edellinen henkilö antoi suuren koiran syödä suoraan pöydästä. Kun kysyin, että toiko hän koiransa illalliselle ravintolaan, suomalainen omistaja ilmoitti rennosti ”ei tämän koiran vatsa mene sekaisin, vaikka syökin italialaisgourmeeta”.

Monet meistä ovat matkustaneet Thaimaahan niin, että vieressä kiljuu pikkuvauva tai pikakännissä karjuva isukki. Jokainen meistä on ollut vauva, monella meistä on ollut vauvoja. Mutta lapsikortti on pyhä ja keskustelematon aihe, johon ei päde mielipiteen ja ilmaisunvapauden lait. Toisella ihmisellä ei nyt kerta kaikkiaan saa vain olla kielteistä, kriittistä tai edes sivistynyttä mielipidettä lasten tai koirien käyttäytymisestä. Muita pyhiä aiheita ovat Juice ja Vesa-Matti Loiri. Myös he ovat kaiken kritiikin yläpuolella.

Nykytyyli on tuoda koirat myös yksityiskoteihin kysymättä isännältä lupaa.

Tallinnan imetyskulttuurista en tiedä. Tallinnan koiranomistajien kulttuurista tiedän kyllä jotakin. Jo lautalla väki riemuitsee, että Tallinnassa saa viedä koiran joka paikkaan. Englanninkielisistä oviopasteista: Good behaiving dogs welcome, luetaan vain viimeinen rivi. Suomessa kolumnisti Hanna Sumari päivitteli vanhempien välinpitämättömyyttä opastaa lapsia käyttäytymään muut huomioon ottaen ravintolassa.

Tallinnassa voisin päivitellä samaa röyhkeyttä koiranomistajien keskuudessa. Lehmän kokoiset, ” se on tosi kiltti ”-koirat vaeltavat keskellä kaupunkia kilometrin pitkissä flekseissä. Ärjyvää ja raivoavaa koiraa ei vedetä luokse, vaan se päästetään surutta pikkukoirien päälle. Jätöksiä ei korjata, eikä koira-allergiasta ole koskaan kuultu. Osuipa eteeni kauniisti muotoitu hääjuhlakutsu, jossa pari ilmoitti juhlan olevan vain aikuisille, koirat ja lapset tulisi jättää hoitoon.

Suomessa poliittisesti korrekteja small talk -puheenaiheita ovat muun muassa sää, lapset, koirat ja omat sairaudet. Kepeän kansainvälisen keskusteluilmapiirin saa aikaiseksi kylläkin, jos eniten äänessä oleva aistisi herkästi muiden läsnäolijoiden kiinnostuksen. Kukaan ei jaksa kuunnella ikäihmisten kilpavarustelutasoa muistuttavaa sairaus- ja lääkeluettelovertailua. Kukaan ei loputtomasti jaksa kuunnella matkakertomuksia tai katsella lasten ja koirien kuvia.

Olen itse imettänyt kaksi lasta ja minulla on koiria. Saanko näillä spekseillä odottaa asiallista ja hyvää käytöstä myös koiranomistajilta? Olenhan minä sentään ikäihminen!

 

Vierasblogi

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet