VierasblogiTässä blogissa kirjoittavat toimituksen vieraat.

Wilma Schlizewski: Tallinnassa on hiljaista kun huopatossutehtaalla

Albert Truväärt

Tallinnan suomiturismi loppuu 15.8 ja alkaa uudestaan 1.6. Siinä välissä pitäisi tahkota koko vuoden liikevaihto.

Onneksi Euroopassa suosittu lomakuukausi osuu myös syyskuulle. Jostain syystä espanjalaisten ja norjalaisten invaasio on silmiinpistävää katukuvassa. Kaikki palveluntuottajat taistelevat norjalaisten päänahoista. Heille täällä on kehitysmaahalpaa, vaikka laittaisi nollan perään. Lisäksi aina summan päivittelyssä katoaa osa arvoa valuutanvaihtoon, kun päässälasku tehdään kruunuissa.

Moni pikkuyrittäjä pyörittää kesällä 24/7 töitä ja ensimmäinen loma vietetään 1. lokakuuta. Seuraavan kerran piikki nousee pikkujouluaikana. Hotellit ovat katalasti luoneet kokonaispaketteja ja puristaneet hinnat niin alas, ettei matkailijan enää kannata seikkailla kaupungin illallispöytiin ja spa-palveluihin.

Syksyllä on hyvä metsästää esimerkiksi talviunille valmistuvasta Pärnusta ihania hemmottelupaketteja sikahalvalla. Pyöriä kauppojen alennusmyynneissä ja tinkiä kirpputoreilla. Vanhaankaupunkiinkin taas vaihteeksi mahtuu kävelemään ja museoihinkin viitsii mennä kuikuilemaan.

Syksy on Tallinnan keskustan expateille aito, pieni kuolema. Siispä kuntosalikortti, joogakurssi, venäjän alkeet ja pajusidonnankurssi ovat nyt jo plakkarissa. Ehtisi kyllä vielä jotain muutakin. Kirjoittaisiko kirjan vai menisikö sirkuskouluun....

Ainahan kaikki luulee, että naapurilla menee paremmin, ne harrastavat enemmän seksiä, ajavat kalliimmalla autolla, matkustelevat laadukkaammin ja syövät paremmin. Sitä paitsi naapurin eukkokin on hoikempi. Niin minäkin luulin, että muut mikroyrittäjät täällä ovat keksineet jonkun viisastenkiven ja pärjäävät paremmin, puhuvat parempaa eestiä ja hallitsevat byrokratian kiemurat.

Monenlaisilla ideoilla yhä Eestiin tullaan yrittäjiksi. Muistellaan Neuvostoliiton aikoja ja kuvitellaan, että suomalaisuus olisi täällä jotenkin korkealle arvostettu määre. Vaan eipä ole. Päämiehiä myöten on luvattu kitkeä kaksoishinnoittelu ja rakenteellinen rasismi, vaan hiljaista on sillä rintamalla. Ihan niin kuin muutenkin. Kaikki povaavat kohta puhkeavaa asuntokuplaa, mitä se sitten tuo tullessaan? Vuokrien ja myyntihintojen laskua, rakentamisen hillintää, purkamisen siirtymistä saneeraukseen. Toivottavasti.

Erikoistuminen, volyymi ja rohkea sektorointi. Siinä muutama avainsana puhtaan rahan bisnekseen. Nyt siis puhun yrittäjistä, jotka eivät pyykkää isojen poikien seteleitä.

Eestissä kukaan ei halua olla VAIN työntekijä, jonkun sortin johtaja pitää olla. On pöyristyttävää kuunnella pikkuyrittäjää, joka ei halua palvella asiakkaita tiskin takana, vaan syyllistää jokaista ravintolaansa eksynyttä työvoimapulasta. Tuntuu, että Tallinnassa on sellainen yrittäjäilmapiri, että on häpeä palvella asiakkaita. Suomessa konserninjohtaja nappaa eteisen matolta neukkarileivän päätä tippuneen persiljan ja tunkee sen taskunsa ennen kuin toinen suurjohtaja marssii sisälle. Vailla häpeää ja vailla uskottavuutensa menettämistä.

Jos siivousfirman johtajan kädessä ei pysy luuttu, niin miten helvetissä hän voi edes käsittää mitään asiakkaiden vaatimuksista ja reklamaatioista? Jos kenkäkaupanmyyjää ei vähääkään kiinnosta etsiä sopivaa kokoa, vaan sekin jää asiakkaan tehtäväksi, niin millä ihmeellä kaikki kasariautokauppamyymälän näköiset putkat oikein pärjäävät? Peseekö kaikki tallinnalaiset pikkuyrittäjät likapyykkiä? Siinä tapauksessa joku voisi tuoda minullekin tarjolle pikkupyykkinsä. Paitsi ettei taitaisi suomityttö taipua Igorin ripaskaan…

 

Vierasblogi

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet