VierasblogiTässä blogissa kirjoittavat toimituksen vieraat.

Wilma Schlizewski: Kusettajien leikkikenttä

Tallinna24

Suomalainen on kai sielultaan melko luottavainen luontokappale. Kun asunnon myyjä sanoo jotakin, sitä luulee, että on joku laki joka velvoittaa helppoheikki-maaklerin puhumaan kaiken tiedossaan olevan. Että jos merinäkymä peittyy seuraavalla viikolla uuden kerrostalon seinään tai jos edessä on miljoonien eurojen remontit tai jos hometta on niin, että vauvallekin kasvaa aamulla parta. Mutta ei Eestissä. Kun välittäjän takavalot häipyvät kurvissa, niin vastuu loppui siihen.

Putkiremontiksi riittää 10 senttiä uutta putkea, homeenhaju on vaan yläkerran mummon likainen matto, vuotava katto korjataan helposti, vaikka purkalla. Mitäs et käynyt rakennusvirastossa katsomassa kaavaa! Asianajajat ja juristit kantavat harteillaan mätämunien kuninkuusviittaa. Saman kastiin sopii myös ylimielinen eestiläisten asunnonvälittäjien porukka.

Viime keskiviikkona kello kymmenen minun oli määrä ostaa notaarin luona asunto, jossa olen asunut yli vuoden. Kuukauden päivät odotin kiireiseltä välittäjältä pohjapiirustusta, remonttihistoriaa, tulevia remontteja, yhtiön tilaa ym. Sain napakan vastauksen: eikö sitä rahaa ole?

Ilmoitin, että kyllä on, mutta en suinkaan talleta sitä notariaatille ennen kuin saan vastauksen, mitä tapahtuu vettä vuotavalle katolle, ikkunanpielille, joista tuulee raikas merituuli ja vahvasti homeelle haiskahtavalle kylppärille, jonka lattialämmitys on rikki.

”As is” oli maaklerin vastaus. Eli kun kerran tiedät, että katto vuotaa, niin sitten tiedät. Museoviraston suojeleman pytingin lasikattoa ei sitten mikä tahansa peltiheikki saa korjata, eikä ikkunoita.

Palkkasin amerikkalaisen kiinteistövälittäjän kaivelemaan taustoja. Odotettavissa on viemäri-, putki-, sähkö-, hissi- ja kattoremontti. Kiinteistöyhtiö myy kiireesti asunnot yksityisille, joiden kontolle jää kaikkien korjausten tekeminen, plus italialaisen hutilusremonttifirman töiden paikkailu.
Salapoliisini löysi rajua sisäpiritietoa, jonka kuittaan tässä vaan, että juoskaa kun vielä ehditte.

Suomesta tuotu homemittari heitti sellaiset lukemat, että asunto olisi suljettu Suomessa sinetillä.

Silti legendaarisen PK Ilmarisen kaksikerroksinen loft-asunto on ollut ehkä yksi elämäni upeimpia asuntoja. Joka sateella kiikutin ämpärit ja kattilat lattialle, sisäkatto on vuosien varrella repsahtanut ja siitä tippuu veden kanssa palasia, kukat kuolevat vedossa ja viimassa ikkunalla. Mutta silti, kirvelee todella, eikä vaan homeitiöt silmissä, vaan se valehteleva, ylimielinen kusetus, josta selvisin täpärästi.

Olen aina sanonut, ettei Tallinnasta kannata ostaa asuntoa koska vuokramarkkinat ovat niin hyvät. Oikeasti tarjontaa löytyy puutarhallisista asunnoista penthouseihin. No minä olen vaatimaton ja etsin nyt akselilla Rautatieasema-Pohjoinen Puistotie-Vanha Kalamaja- Kulttuurikilometri uutta kotia. Pelkästään tällä muutaman korttelin sektorilla on tarjolla yli 80 toinen toistaan upeampaa, sopuvuokraista asuntoa.

Mutta sitten taas päästään välittäjiin. Otat ilmoituksen perusteella yhteyttä puhelimitse, jätät tekstiviestin, sähköpostin ja sanelet vastaajaan. 10 prosenttia vastaa, joko että asunto on jo vuokrattu, tai että se vapautuu vasta kuukauden kuluttua ja silloin hinta on toinen, eikä kuvakaan vastaa asuntoa.

Tai joskus saa jopa sovittua näytön, jolle maakleri ei tule tai tulee puolituntia myöhässä, hänellä on väärät avaimet tai ne unohtuivat toimistolle. Mitään papereita ei ole valmiina, kommunaalien suuruudet mutistaan epämääräisesti, viiden mummon perintökalusteilla täyteen ahdetusta kaaoksesta ei saa viedä yhtäkään aarretta varastoon. Eikä varastoja ole. Pyörä tuodaan sisälle.

Entinen vuokranantajani tarjosi minulle vanhaa asuntoa takaisin, tosin 100 euroa kovemmalla vuokralla, eikä autopaikkaakaan enää olisi. Pyörän olisin saanut viedä talveksi heidän mökilleen...
Noh Kalarannassa on yksi hyljätty ja mereen jätetty purjevene, josko budjaisin talven siinä!

 

Vierasblogi

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet