VierasblogiTässä blogissa kirjoittavat toimituksen vieraat.

Ville Hytönen: Pakkasukon vieraana

Albert Truuväärt

“Ja tässä on pullo, jonka olen suunnitellut Smirnoff-votkamerkille. Eikö ole hieno?” sanoo minulle mies Jäämeren rannalla, Solombola-nimisellä saarella Arkangelin vieressä.
 
Hän ei ole mikään tavallinen ukko, vaan toinen virallisista Pakkasukoista, Venäjän vastineista Joulupukille. Noin kuusikymppinen mies tekee työtä virallisena Ded Morozina, Pakkasukkona, jo kolmannessa sukupolvessa.

“Isoisänikin oli Pakkasukko!” hän huudahtaa ylpeänä.
 
Pakkasukko on tuttu meille vironsuomalaisillekin. Troikalla eli kolmivaljakolla kulkeva sini- tai valkohuppuinen ja turkislakkinen vanhus tuo Viron venäläislapsille lahjoja uudenvuodenaattona. Yli kolmekymppiset virolaisetkin muistavat hyvin Pakkasukon, sillä vaikka Neuvostoliiton aikana karsastettiin kristillisiä symboleita, muinaismytologinen Pakkasukko istui hyvin sosialistiseen liturgiaan ja korvasi lasten joulun vieton.

Virolaisissa kodeissa tosin joulua juhlittiin puolittain salassa. Pakkasukko ei oikein riittänyt.

Pakkasukkoja on nykyään muuallakin kuin Arkangelissa. Moskovan ex-kaupunginjohtajan Juri Luzhkovin johtama matkailuhanke on pystyttänyt Moskovan lähelle Velikin Ustjugin kaupunkiin uuden Pakkasukon linnan. Myös Petroskoissa ja Murmanskissa asuu jonkinlainen Pakkasukko, mutta Arkangelin kolme sukupolvea kestänyt perinne on edelleen vahvin ja pitkäikäisin.
 
Mies ei halua missään nimessä kuvattavaksi. Onhan hän siviilivaatteissaan laittamassa puutarhaansa, kun saavun hänen pihalleen.

“Yleensä minulla käy täällä vieraana lapsia keskellä talvea, harvemmin suomalaisia kirjailijoita keskellä kesää!” hän ihmettelee.

Pakkasukon puutalojen rykelmä, eräänlainen myyttisin elementein koristeltu pihapiiri, sijaitsee Solombola-saaren uittosataman lähellä. Päätalon ympäriltä lähtee hassuja pieniä kanavia merelle. Jalkakäytävät ovat vanhaa puista mallia.
 
Miehellä on toki parta, mutta se jää kakkoseksi muhkealle tekoparralle, jota hän käyttää esiintyessään. Talvisen ammattinsa lisäksi hän on myös kuvanveistäjä ja esittelee pihallaan ja kodissaan olevia puuveistoksia.

Yhdestä pihan puutaloista löytyy huone, jossa hän ottaa vastaan vieraita ja televisiokamerat. On gramofonia, lasten lähettämiä kirjeitä ja erilaisia jouluun liittyviä esineitä. Yläkerrassa hän säilyttää postimerkkikokoelmaansa, joka on ammatin lailla siirtynyt sukupolvelta toiselle.

“Täällä on merkkejä ties mistä päin maailmaa. Kerään erityisesti kosmonauttiaihetta.”

Pakkasukko, Näärivana viroksi, ei ole ollut Eestinmaalla kovinkaan suuressa suosiossa viime vuosina, mutta mukavalta hän vaikuttaa. Huonon venäjäni takia pyydän häntä usein toistamaan asiansa, mutta vanhan miehen kärsivällisyys kestää.
 
“Vie terveisiä myös Rovaniemelle Joulupukille! Muistelen lämmöllä konferenssia hänen kanssaan. Hänen kanssaan oli oikein mukavaa.”
 
Pyydän häneltä vielä viestilappua pojalleni ikään kuin todistukseksi siitä, että olen tavannut hänet. Pakkasukko empii.

“Hän on siis virolainen? Suomalainen? No, mikä ettei.”
 
Ukon kirjoittaessa lappua ajattelen, miten hän on jakanut maailman Joulupukin kanssa. Se ei liene kylmää sotaa, vaan kylmää pohjoista rauhaa.

 

Vierasblogi

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet