VierasblogiTässä blogissa kirjoittavat toimituksen vieraat.

Terhi Pääskylä-Malmström: Korvatulpat – festarivieraan viholliset?

Triin Peterson

Kesä on saapunut Tallinnaan ja sen myötä myös suuret ulkoilmakonsertit. Eilen juhlittiin Vapaudenaukiolla 100-vuotiasta Suomea, tänään laululavalle saapastelee saksalaisen industrial metalin soihdunkantaja Rammstein. Virolaisbändeistä Meie Mees villitsee yleisöä 20-vuotiskiertueellaan, Terminaator juhlii keikkapaikoilla kolmekymppisiään. Juhannusjuhlien jälkeen on vuorossa Õllesummer, elokuun alussa suunnataan Pärnuun Weekend Festivalin ja elektronisen tanssimusiikin perässä.

Kesän musiikkikattaus maistuu syntyperäisten virolaisten lisäksi myös maahan jälkeenpäin solahtaneelle suomalaiselle. On kuitenkin yksi asia, joka festaritunnelmassa erottaa kansallisuudet toisistaan.
Jos oikein tarkkoja ollaan, on asioita kaksi. Ne ovat keskenään identtisiä, parin sentin mittaisia ja herättävät pienestä koostaan huolimatta yllättävän suurta huomiota.

Mitä ihmettä sinulla on korvissasi? kysyi eräs nuorimies kerran, kun odottelin keikkapaikalla yhtyettä lavalle. Mies seisoi suoraan edessäni, karjui täyttä kurkkua ja osoitteli korviani kuin peläten, että niistä törröttävät täppyrät ovat tehneet minut kuuroksi.  

– Nämäkö? ihmettelin hätkähtäen, sillä yllätyin saamastani huomiosta ja etenkin äänenvoimakkuudesta, jolla sitä minulle osoitettiin. – Nämä ovat korvatulpat.

– Mutta ethän sinä kuule mitään! nuorimies jatkoi huutamistaan.

– Kiitos huolenpidosta, mutta kuulen oikein hyvin. Mehän keskustelemme parhaillaan. Sitä paitsi näiden ansiosta kuulen hyvin vielä huomennakin.

Noukin taskustani käyttämättömän varaparin ja ojensin sen keskustelukumppanilleni. Hän katsoi vaahtomuovitulppia kuin halpaa makkaraa, kieltäytyi kovaäänisesti kunniasta ja katosi sinne, mistä oli tullutkin.  

Myönnetään. Minäkään en ole aina käyttänyt korvatulppia, mutta vuosien haihtuessa niiden jättämä tyhjiö tuppaa täyttymään viisaudella. Sitä paitsi tätä nykyä Suomessa on lähes mahdoton löytää yleisötilaisuutta, jossa ei ole myynnissä korvatulppia.

Halvimmat saa eurolla tai joskus jopa ilmaiseksi, kalliimmat maksavat pari kymppiä, mutta kestävät vuosia ja ovat laadultaan omaa luokkaansa.

Kerran pysähdyinkin juttusille Helsingin jäähallissa tulppia myyvän pariskunnan kanssa. Olin nähnyt heidät ennenkin ja heidän myyntipöytänsä edessä oli aina luikerrellut jono. Niin nytkin.

– Haluatteko hyvän bisnesvinkin? Laajentakaa Viroon. Siellä on desibelit katossa, eikä kenelläkään ole tulppia, huikkasin omaa kulahtanutta pariani parempiin vaihtaessa.

Mies huokaisi. – Olemme kokeilleet, mutta siitä ei tullut mitään. Virolaiset eivät osta. Sanovat vain, etteivät tarvitse.

– Puhutaanko siellä ollenkaan kuulon suojaamisen tärkeydestä? nainen kysyi kuittia ojentaessaan.

– Ei kyllä äkkiseltään tule mieleen, pudistin päätäni ja muistin Facebookissa näkemäni postauksen, jonka oli tehnyt virolainen DJ eräiden erittäin kovaäänisten bileiden jälkeen, joissa olin juhlinut aamukuuteen.

“My ears are bleeding, but it was worth it.”

Minä ja tulppani toivomme yhä, että kyse oli pelkästä metaforasta.

Kuulon suojaaminen on Virossa edelleen harvinaista. Siinä missä suomalainen ystäväni vie pienen poikansa katsomaan Tanel Padaria ja poika pyytää jo keikkapaikan lähestyessä neonkeltaiset Peltorit korvilleen, on virolaislasten korvat peitetty korkeintaan virkatun kesämyssyn korvalapuilla ja lapsen omilla pikku kätösillä. Sitä paitsi äänenvoimakkuus tuntuu huitelevan Virossa aivan toisissa lukemissa kuin mihin olemme Suomessa tottuneet.

En koskaan unohda erästä kesäiltaa Haapsalun piispanlinnan raunioilla, kun illan tähti astui lavalle ja töräytti ilmoille ensimmäiset fanfaarinsa. Minulta loppui happi ja ystäväni sai rytmihäiriöitä. Se oli ensimmäinen kerta, kun ymmärsin, miksi ääniaallot ovat nimenomaan ääniaaltoja. Tuntui kuin olisin ollut hukkumassa.

Pakenimme eturivistä, mutta muut jäivät sinne. Ilman korvatulppia.
Asetuimme kentän keskivaiheille ja tanssimme loppuillan kuin hullut. Tilaa oli ja hyvin kuului tulppien läpi sinnekin saakka.

Kuulo on korvaamaton ja sen aleneminen vaikuttaa elämänlaatuun kaikissa arjen tilanteissa. Krooninen tinnitus eli jatkuva kovien soiminen voi ajaa jopa hulluuden partaalle.
Tee siis viisaasti ja ota Viroon suuntautuvalle festarimatkalle mukaan korvatulpat. Ota toisetkin ja tarjoa niitä virolaiselle vieruskaverille. Ehkä veljeskansan kuulo on vielä pelastettavissa.  

 

Vierasblogi

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet