VierasblogiTässä blogissa kirjoittavat toimituksen vieraat.

Ville Hytönen: Itä-Virunmaan rähjäromantiikka kiinnostaa urbaania tutkimusmatkailijaa

Albert Truuväärt

Kylttejä ei juuri näy, mutta pieni taajama ilmestyy autiokaupunkina pitkän yksinäisen metsätien jälkeen. Koirat haukkuvat ja vanha mies rakentaa vajaa vanhan kivitalonsa pihassa. Kauniit Stalinin aikaista uusklassismia edustavat talot ovat murentuneet muutaman asutun talon ympärillä. Olen tullut etsimään hylättyä paikkaa ja jotain sellaista on nyt edessäni.

Puistobulevardit, komeat kivitalot ja ruutukaava, muttei juuri lainkaan ihmisiä. Mistä on kyse?

Aikanaan parituhatta kaivostöihin pakotettua saksalaista sotavankia majoittanut Viivikonnan kunta tyhjentyi 1970-luvulla, kun kaivos suljettiin. Nykyään Kohtla-Järven neuvostoklassiseen kaupunkiin kuuluva metsittynyt lähiö asuttaa noin yhdeksääkymmentä ihmistä. Lähes autiokaupunkina se on viehättävän jännittävä paikka kivikouluineen ja rähjäisine minibulevardeineen.

Hylätyissä taloissa on jälkiä viimeaikaisista yöpymisistä. Säilyketölkkejä, roskasta kasattuja petejä, viinapulloja. Siellä täällä rasahtaa ikkunassa. Joku on vielä läsnä.


Virosta on tullut urbaanien tutkimusmatkailijoiden suosikkimaita. Urbaani tutkimusmatkailu on harrastus, jossa etsitään eksoottisia, rähjääntyneitä kaupunkimaisemia ja muita lähihistorian ihmisen tuottamia raunioita. Osa lajin harrastajista valokuvaa, osa piirtää näkemiään paikkoja.

Maa on täynnä vanhoja neuvostoajan tehtaita ja sotilastukikohtia, joilla ei ole enää käyttöä. On gulag-vankilaa, lentokenttää, hylättyjä sukellusveneterminaaleja ja kadonneita kaupunkeja. Lisäksi vanhempaa aikaa edustavat kymmenet tai jopa sadat kartanot ja niiden ympärille rakentuneet kyläyhteisöt.

Urbaani tutkimusmatkailu tarjoaa kokijalleen jännityksen, rähjäromantiikan ja kulttuurihistorian lisäksi kiinnittymistä aikalaisten arkeen vain muutama kymmenen vuotta sitten.
Lisäksi on vielä alueita, jotka ovat täysin asuttuja ja käytössä mutta joissa vieraileminen luo yhtä lailla poissaolon ja läsnäolon samanaikaisen tunteen. Lähden etsimään sitä seuraavaksi.


Kulgu, Narvan Venetsia, alkaa kaupungin laidalta vesivoimalan kupeesta. Sitä ei turhaan kutsuta lempinimellään, sillä vaikka alkuperäinen Venetsiakin on rähjäinen, Kulgun neuvostorealismi ei ole vielä ehkä saavuttanut romantiikan mittasuhteita.

Vanhoihin satamakanaviin rakennettu narvalaisten lomamökkien saaristo on kummallinen lajitelma katettuja venäläisiä autotalleja vailla tietä, piskuisia mökkejä, heikosti kyhättyjä grillikatoksia ja loputtomasti laitureita.
Autotallien ja venevarastojen näköiset tallit palvelevat kesämökin kaltaisina lomapaikkoina.

Rannoilla grillataan saslikkia ja lörpötellään olutpullojen äärellä.

Villit kukkaistutukset, aaltopelti ja Kulgun päällä kulkevat särisevät voimalinjat luovat mielikuvan venäläisen talonvaltausyhteisön ja Andrei Tarkovskin Stalker-elokuvan sekoituksesta.
Ne luovat mielikuvan jostain villistä rähjäisestä romantiikasta, joka jäi Neuvostoliitosta yli, muttei koskaan kuollut.

Urbaanin tutkimusmatkailijan elävästä unelmasta.
 

Vierasblogi

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet