VierasblogiTässä blogissa kirjoittavat toimituksen vieraat.

Ville Hytönen: ”Suomenlahden valkea laiva”

Albert Truuväärt

Viking FSTR starttaa Katajanokan satamasta. Koen lievän pettymyksen astuessani sisään hehkutettuun uuteen laivaan. FSTR on kuin laajennettu versio Linda Linen pienistä katamaraaneista. Kahdessa kerroksessa perinteiset jonotusbaarit, kymmeniä rivejä lentokoneistuimia, joiden käsinojia ei saa ylös, ja piskuinen tax-free -puoti.
Matkustamossa tunnelma vaihtuu odottavasta hieman apeaan. Ihmiset ovat odottaneet jotain suureellista.

Onko tämä Aino Kallaksen legendaarisen “Lasnamäen valkea laiva” -novellin laiva, joka kuvastaa epärealististen haaveiden pettymystä? Perimätietoon perustuvassa novellissa sadat ihmiset leiriytyvät uuden ajan alkupuolella odottamaan valkeaa laivaa, joka veisi heidät paratiisiin. Sitä laivaa ei tietenkään koskaan tullut.

Tuntuu että olen ladannut liian suuret odotukset laivaa kohtaan. Tasmaniassa rakennettu, espanjalaisten ja englantilaisten puhkikuluttama katamaraani on toki nopea, mutta elämyksenä sitä voisi verrata Saaristo-Suomen yhteysaluksiin.

Tarjolla on olutta ja kuivaa porkkanakakkua. Laineet repeävät vasten ponttoneita ja vesisuihkumoottorit pärskivät vettä ikkunaan.
Keski-ikäinen savolaismies hölöttää puhelimeen pettymystään laivaa kohtaan. Hän lausuu julki ajatuksemme.

Itämeren ihmisrahti on vilkastunut entisestään. Vuonna 2016 yli 10 miljoonaa matkustajaa kulki Tallinnan matkustajasatamien kautta. Laivoja tarvitaan lisää ja suurempia. Tallinkin uusi Megastar on oikeasti uusi laiva ja sen saama julkisuus onkin eri luokkaa kuin Vikingin FSTR:n.

Itämeren laivayhteyksissä on kuitenkin tapahtunut joskus jotain suurempaakin.

Seitsemäntenä heinäkuuta vuonna 1965 virolainen kommunistieliitti juhli palautettua Tallinna-Helsinki -yhteyttä vitivalkoisella Vanemuine-laivalla. Sovjetskoje-samppanjaa poksahteli ja virolaista valkeaa kaatui yli äyräiden.

Paluumatkalla kyytiin nousi suomalaisia tärkeilijöitä ulkoministeri Ahti Karjalaisesta kommunistijohtaja Ville Pessiin ja Hertta Kuusiseen. Runoilija Harri Kaasalainen intoutui kirjoittamaan kuohuvasta ja liplattavasta reissusta runon, jossa ylistettiin “Virun valgeaa” ja hummailua Tallinnassa. Mukana oli myös tuttavani, alkuvuonna 2017 menehtynyt urheilu- ja televisiomies Pertti “Pepsi” Paloheimo, joka halusi saada Kaasalaisen runon käännetyksi myös viroksi.

Suomen Kuvalehti sai vainun uuden kulttuurisillan luonteesta. Lehti uutisoi yhteyden olevan kuin putki, jonka toisesta päästä tippui väkeviä ja toisesta “yhden koon sukkahousuja”.
Viinastaan ne vironlaivat tunnettiinkin pitkään.

Aloin harrastaa Baltian matkailua 2000-luvun alussa. Muistan erään Viking Rosellan matkan, jonka lähtöasetelma edusti kaikkea sitä, mitä Tallinnan matkailusta silloin puhuttiin.
Laulutaiteilija Matti Esko avasi aamutanssit klo 9.00 ja baarissa oli samalla happy hour käynnissä. Karaoken puolella oli valtavasti humalaisia vanhuksia, jotka olivat saaneet itsensä laivakuntoon tunnissa.

Kun nuoruudessani laivojen pääasiallinen käyttäjäryhmä olivat suomalaiset viinaturistit, tänä päivänä laivoilla kuulee huomattavasti enemmän viroa kuin suomea, toki hieman laivayhtiöstä tai viikonpäivästä riippuen.
Läppäreitään naputtavia valkokaulustyöläisiä. Haalarivaatteisia rakentajia. Opiskelijoita. Aiempaa paremmin käyttäytyviä eläkeläisiä.

Suomen sillaksi kutsuttu yhteys maidemme välillä ei enää esittäydy humalan ja karaoken sävyttämänä laivamatkana, mutta se ei ole myöskään epäuskottava haave, tämä Viking Linen valkoinen laiva, jossa suomalaispunkkari nukkuu virolaisen liikemiehen kanssa vierekkäin lentokonepenkeillä.

Tänä päivänä se on kulttuurinen ja taloudellinen konkreettinen yhteys. Suomenlahti ei erota vaan yhdistää.

Kuivan porkkanakakun palan heittäisin yli laidan, ellei meri olisi jo valmiiksi rehevöitynyt.

 

Vierasblogi

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet