VierasblogiTässä blogissa kirjoittavat toimituksen vieraat.

Terhi Pääskylä-Malmström: Virolainen vuorokausi saapui Suomeen

Thea Ekholm

Teillä on Suomessa niin paljon juhlapyhiä!” totesi kerran tallinnalainen ystäväni Kirsti, eikä hän ole suinkaan ensimmäinen virolainen, jonka kanssa olen käynyt saman sisältöisiä keskusteluja.

Erään tällaisen keskustelun jälkeen otin eteeni molempien maiden kalenterit ja laskin huvikseni, mikä mahtaa olla todellinen tilanne. Yllätyin. Ja niin yllättyivät virolaisetkin.

Vuoden alkupuolen kirkollisten pyhien suhteen Suomea erottavat Virosta vain loppiainen, toinen pääsiäispäivä ja helatorstai, jotka ovat Virossa tuiki tavallisia arkipäiviä. Samaan suuntaan liikutaan Suomessakin. Eikös kiky jo yrittänyt viedä meiltä loppiaisen ja helatorstain? Vai onnistuiko se siinä?
Myönnän moukkamaisen sivistymättömyyteni: minä en kerta kaikkiaan tiedä. Mutta kerron teille myös syyn: virolaiset.

Olen häälynyt Suomen ja Viron välillä jo niin pitkään, että työskentelen myös silloin, kun jommassakummassa maassa juhlitaan – toisessa on silloin arki. Usein työskentelen myös silloin, kun molemmissa maissa juhlitaan. Sitä kutsutaan yrittäjyydeksi, muttei siitä tällä kertaa sen enempää.
Toisaalta virolaisilla juhannus ei ole liikkuva pyhä ja heillä on peräti kaksi itsenäisyyspäivää. Minä kutsuisin tilannetta jotakuinkin tasapeliksi.  

Muutama vuosi sitten istuin tarttolaisella puistonpenkillä verkkarihousuni linnunkakkaan. Koska kakka ei irronnut vissyllä ja nenäliinalla, puhtaat verkkarit olivat välttämättömyys ja joka puolella puhuttiin lintuinfluenssasta, ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin pinkaista pöksyostoksille paikalliseen urheiluliikkeeseen. Oli sunnuntai, mutta minun ei tarvinnut edes miettiä, onko kauppa auki.

Maksukorttini nähdessään myyjä keksi minun olevan suomalainen ja päätti käyttää tilaisuuden hyväkseen. Hän oli matkustamassa Helsinkiin seuraavana torstaina ja kysyi, mihin kannattaisi mennä shoppailemaan. Minä neuvoin auliisti ja toivottelin lähtiessäni hyvää matkaa.

Parin korttelin päässä tajusin, että seuraava torstai oli helatorstai. Uudet verkkarit pääsivät tositoimiin minun pinkaistessani takaisin huomauttamaan, että itse asiassa kaikki kaupat ovatkin torstaina kiinni ja jos matkan ainoa tarkoitus on shoppailu, lienee viisainta muuttaa matkapäivää.
Myyjä oli ihmeissään. Aivan kuin minäkin silloin, kun vaelsin ensimmäistä kertaa virolaisen supermarketin käytävillä illalla varttia vaille yksitoista. Suomessa ei oltu sellaisesta silloin vielä kuultukaan.

Samoilla käytävillä vaelsivat kanssani myös virolaisvanhemmat pienine lapsineen. Minä en ollut tiennyt, että lasten on edes fysiologisesti mahdollista olla ihmisten ilmoilla siihen kellonlyömään. Kun minä olin lapsi, minut laitettiin nukkumaan Pikku Kakkosen jälkeen. Ehkä juuri kapinoidakseni minusta tuli isona yökyöpeli ja ympärivuorokautisten palvelujen suurkuluttaja.

Mutta mitä Viro edellä, sitä Suomi perässä. Hiljalleen Suomessakin tunnutaan ymmärretyn, ettei yhteiskunnan tarvitse toimia vain 8–16. Se voi toimia jopa 24/7 ja niin tehdessään itse asiassa parantaa kansalaisten elämänlaatua. Helsingissä lähikuntosalini on nykyisin aina auki ja kauppakin puoleenyöhön. En ymmärrä, miten Suomessa ollessani ennen pärjäsin.

Viime vuosina myös tietotyössä on eletty murrosvaihetta kellonajoista riippumattoman monipaikkatyön yleistyessä. Virossa työaikakin on ollut jo pitkään Suomea suhteellisempi käsite: työpäivä alkaa myöhemmin ja myös venyy pidempään, kuten olen jo aikaisemmin kirjoittanut.

Ympärivuorokautisessa elämänrytmissä on kuitenkin sudenkuoppansa. Kun entistä liukuvampiin työaikoihin liitetään älylaitteiden suoma saavutettavuus, herää kysymys, pitääkö minun olla kaikkien käytettävissä vuorokauden ympäri, vuoden jokaisena päivänä, sekä Suomessa että Virossa.

Pari viikkoa sitten haastattelin aiheeseen liittyen Työturvallisuuskeskuksen asiantuntijoita. He sanoivat, että ei pidä, ja muistuttivat myös aikatauluttamisen, rajojen vetämisen ja palautumisen tärkeydestä.

”Jos juoksee koko ajan pää kolmantena jalkana, on lopulta ihan hapoilla”, toinen heistä totesi.

Pidetään tämä mielessä lahden molemmilla puolilla. Eletään silloin, kun meille sopii, mutta muistetaan myös levätä – silloin kun meille sopii.
 

Vierasblogi

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet