Thea EkholmKirjoittaja on Tallinna24:n päätoimittaja.

Thea Ekholm: "Tallinnassa ei ole jouluruuhkasta tietoakaan!

Terhi Pääskylä-Malmström

Vuosi sitten oli edessä ensimmäinen joulu Viroon muuton jälkeen. Sukulaisia oli tulossa kylään ja vähän oli jännitystä ilmassa, että järjestyisikö kaikki ongelmitta ja löytyisivätkö tarvittavat tavarat uudessa kotimaassa.

Joulukinkun perään en niinkään haikaillut ja joululaatikot päätin tehdä itse, mutta onhan siinä joulussa paljon muutakin järjestettävää. Ja kiire tuppaa tulemaan tavalla tai toisella, kun kaikki tarvittavat askareet tekee päivätyön ohessa ja iltapuhteina.

Suomesta olivat muistona joka vuotiset jouluruuhkat. Vaikka kuinka yritit aikatauluttaa kaupassakäyntiä, niin aina löysit itsesi kilometrien pituisesta kassajonosta hikoilemasta toppatakissa. Pitkästä ostoslistasta huolimatta, aina unohtui jotakin, joten jonottamaan pääsi useampaan kertaa.
Eikä se jonottaminen koskenut vain ruokakauppa. Jonottaa sai postissa, tavaratalossa, kirjakaupassa ja jopa kaupan parkkipaikalla ja ostoskeskuksen parkkihallissa.

Vähemmästäkin muuttuu hamstraajaksi ja tulee kerralla ostettua ruokakaupassa varmuuden vuoksi vähän enemmän. Ettei vaan lopu mikään kesken pyhien ja joutuu taas lähtemään kauppaan jonottamaan.

Kun ensimmäinen joulu Virossa alkoi lähestyä, ryhdyin jo hyvissä ajoin miettimään taktiikkaan jouluostoksille. Mitä asioita voisi ostaa etukäteen, mitä vieraat voisivat tuoda Suomesta ja mikäköhän päivä ruokakaupassa olisi lyhyin jono? Ja mihin kauppaan kannattaisi mennä, mistä saisi kaiken tarvittavan vähimmällä jonottamisella?

Koitti sitten viime vuoden joulukuu. Olimme jo siihen mennessä asuneet Virossa melkein vuoden. Yhtäkkiä tajusin, ettei Tallinnassa tarvinnut oikeastaan koskaan jonottaa ruokakaupassa. Ja jos tarvitsisi, niin ei jonossa ollut kuin kaksi tai kolme ihmistä ennen sinua. Eihän se edes ole mikään jono! Vielä Suomessa asuessani lähiostarin ruokakaupan kassajono saattoi joulun aikaan alkaa jo heviosastolta, kaupan sisäänkäynniltä.

Virossa sai nauttia kauppojen vapaiden aukioloaikojen tuomasta hyödystä. Ihmiset olivat tottuneet siihen, että kaupat olivat aina auki, oli arki tai viikonloppu tai mikä tahansa juhlapyhä. Aina pääsi kauppaan, kun halusi. Ei tarvinnut hamstrata, koska kaupat eivät olleet koskaan kiinni.

Mielenkiintoista olisi tietää, miten vuosi sitten tapahtunut aukioloaikojen vapautuminen Suomessa on muuttanut tilannetta. Joutuuko tänään tai huomenna vielä Suomessa hikoilemaan jonoissa?

No ei täällä Virossa ihan ilman jonottamista pärjää. Se huomasin eilen paikallisessa postissa, jossa jonossa oli minua ennen 28 ihmistä. Mutta ei yksi puolen tunnin jonottaminen mitään haitannut, se toi oikeastaan vähän joulutunnelmaa!

 

Thea Ekholm

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet