Thea EkholmKirjoittaja on Tallinna24:n päätoimittaja.

Thea Ekholm: ”Virossa ei tarvita satokausikalenteria”

T24:n toimitukseen saapunut lehdistötiedote kertoi, että Suomessa kuluttajat ovat syttyneet satokausiajatteluun, joka on kuulemma ollut kadoksissa vuosikymmeniä.

Satokausiajattelu on sama kuin sesonkiajattelu eli se luonnollinen malli, jonka mukaan syödään juuri sillä hetkellä satokaudessa olevia marjoja, hedelmiä ja vihanneksia.
Tällä hetkellä se tarkoittaa vaikkapa omenoita, erilaisia kurpitsoita, kaaleja ja juureksia.

Toki globaali ruokatuotanto tuo nykyään kuluttajien ulottuville sesongin parhaat tuotteet ympäri maailmaa, joten ihan perinteistä satokausiajattelua tämä hiukan sotkee.

Virossa ei satokausikalenteria ole koskaan unohdettukaan. Täällä eletään sesonkien mukaan ja se näkyy esimerkiksi pienempien kauppojen valikoimissa.
Siellä ei ole hevi-tiskissä tarjolla sesonkiin kuulumattomia tuotteita. Vuodenajasta riippuen tiskit ovat täynnä mehukkaita meloneja tai värikkäitä kurpitsoja, eikä kukaan tunnu kaipaavan muuta.

Isompien kauppojen ja tavaratalojen ruokaosastojen valikoimissa ovat toki ympäri vuoden mauttomat parsat ja mansikat, joita rahdataan myyntiin, milloin mistäkin päin maailmaa.

Syksy onkin kiireistä aikaa satokausiajattelun mukaan eläville virolaisille. Hillot pitää keittää, puristaa omenoista mehu, laittaa hapankaali tulemaan ja käydä vielä sienimetsällä.
Säilötyt herkut kerätään monesti pitkille hyllyille autotalliin, josta ahertamisen tuloksia nautitaan sitten talven mittaan.

Ja keväällä, heti sään salliessa rynnätään muokkaamaan omaa kasvimaata, huoltamaan marjapensaita ja hedelmäpuita ja laittamaan kasvihuonetta kuntoon, sillä satokausiajattelun lisäksi virolaiset arvostavat omavaraisuutta. Vihannekset, marjat ja hedelmät kasvatetaan pääasiassa itse.

Parhaiten virolaiseen satokausiajatteluun voi tutustua jollakin Tallinnan toreista, jossa on aina myynnissä sesongin parhaat herkut. Talven varalle sieltä voi myös ostaa paikallisten eläkeläisrouvien valmistamia marja- ja vihannessäilykkeitä, jos ei niitä itse viitsi tai osaa valmistaa.

 

Thea Ekholm

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet