VierasblogiTässä blogissa kirjoittavat toimituksen vieraat.

Terhi Pääskylä-Malmström: Kilpailuhenkinen koulu valmistaa virolaislapset yrittäjyyteen

Viro on palannut kesän jäljiltä normaaliin arkirytmiin. Koulut ovat alkaneet ja kadut täyttyneet reppuselkäisistä, lakkipäisistä tulevaisuuden toivoista.


Koulun alkaminen syyskuun ensimmäisenä on Virossa aina suuri juhla. Omista, Suomessa vietetyistä kouluvuosistani on jo tovi, mutta muistan arkisen aherruksen alkaneen ilman sen kummempia kommervenkkejä. Levikset jalkaan, pilottitakki niskaan, kirjat auki ja kappale numero yksi.


Virossa asiat ovat toisin. Lukuvuoden avaa arvokas juhla, aktus, jonne mennään ykköset päällä – suomalaista ylioppilaslakkia muistuttavaa koulupäähinettä tietenkään unohtamatta. Myöhemmin juhlinta jatkuu perhepiirissä, esimerkiksi ravintolassa nautitun päivällisen merkeissä. Presidenttikin pitää televisiopuheen.

Korjatkaa, jos olen väärässä, mutten muista Saulin, Tarjan tai heidän edeltäjiensä onnitelleen ketään uuden lukuvuoden alkamisesta.

Kouluja on Virossa joka lähtöön. On pieniä kyläkouluja, joissa kaikki luokka-asteet istuvat saman liitutaulun edessä, on ihan tavallisia kunnan pyörittämiä kaupunginosakouluja sekä kieliin, musiikkiin ja bisnekseen profiloituneita erityiskouluja. Periaatteessa koulujärjestelmä on samanlainen kuin Suomessakin, mutta pohjoisnaapurin huomion herättää yksityisrahoitteisten eliittikoulujen runsas määrä.

Niin sanottujen parempien koulujen jokakeväinen pääsykoerumba kirvoittaa mielipiteitä myös Virossa. Onko opetus niissä muka parempaa ja onko oikein altistaa jo ekaluokkalaiset lapset moiselle kilpailulle? Sillä eihän suinkaan riitä, että lapsi osaisi pääsykokeisiin ilmaantuessaan vain auttavasti lukea tai laskea, vaan edessä odottaa totinen prässi, jota varten treenataan kalliissa esikouluissa ja yksityisopettajien kanssa. Yksikin virhe saattaa olla kohtalokas ja pitää himoitun opinahjon ovet suljettuina.


Tämänvuotisen koulutyön alkamisen kunniaksi pitämässään puheessa presidentti Toomas Hendrik Ilves esitti toiveen, että kaikki virolaiset koulut olisivat hyviä kouluja ja ettei niitä eroteltaisi sijainnin, opetussuunnitelman tai omistusmuodon perusteella. Hän huomautti myös, etteivät perheen asuinpaikka, äidinkieli tai yhteiskunnallinen asema saa olla esteenä parhaan mahdollisen koulutuksen saamiselle.

Omassa ystäväpiirissäni uskotaan lasten saavuttavan tarpeelliset opit ja elämän eväät myös kuntien ja kaupunkien ylläpitämissä kouluissa. Niihin päästäkseen ei tarvitse aamuisin taittaa tunnin matkaa ruuhkaisen kaupungin toiselle laidalle, ja vaikka opetus on tavoitteellista, ei kilpailu ole raastavaa.


Opintie ei silti ole ilmainen tällaisissakaan kouluissa. Oppikirjat ovat maksuttomia vain ensimmäiset kouluvuodet. Vihkot, kynät ja kumit kustannetaan vanhempien kukkarosta, jollei perheen katsota täyttävän pienen avustussumman saamiseksi vaadittuja kriteerejä. Heti kohta maksaa jo kouluruokailukin. Summa on samaa suuruusluokkaa kuin Suomessa, mutta Virossa sekin ropo laskutetaan kunnan sijaan vanhemmilta.


Johtuuko sitten maksullisuudesta, mutta koulunkäynnin arvostus tuntuu Virossa olevan Suomea korkeampi. Koulutyöhön suhtaudutaan asiaan kuuluvalla vakavuudella, sillä se määrittää tulevaisuuden yhteiskunnassa, jossa on totuttu saavuttamaan paljon hyvin nuorella iällä.


Olen lukenut 21-vuotiaasta teatterinjohtajasta ja 23-vuotiaasta, maailmantähtiä Viroon maahantuovasta promoottorista sekä kuullut ystäväpiirini valistavan minua kertomalla, kuinka kaikkein tehokkain tapa päästä eroon neuvostoliittolaisesta ajatusmallista on ollut unohtaa kommunismissa marinoituneet jäärät ja valjastaa kapitalismin kullattujen hevosvaunujen eteen uusi, nuori sukupolvi.


Samalla olen ajatellut epäonnistuneeni surkeasti. Sillä eihän minulla ollut ensimmäiselle, tai vielä lukionkaan ensimmäiselle luokalle mennessäni minkäänlaisia tulevaisuudensuunnitelmia. Ennenkuulumatonta!

Koulunpenkistä tuntuu kumpuavan myös virolainen yrittäjämentaliteetti. Merkittävä osa tuttavapiiristäni koostuu yksityisyrittäjistä, ja ovatpa he saaneet käännytettyä myös minut, josta ei koskaan pitänyt tulla yrittäjää. Virossa on myös maailman eniten onnistuneita start up -yrityksiä asukasta kohden.


Olen omin silmin nähnyt, kuinka ystäväni tokaluokkalaisen tyttären viron kielen kirjassa kehotetaan keksimään nimiä ja logoja yrityksille, joiden toimintakuvaus on monimutkainen myös 30 vuotta vanhemmalle suomalaistädille. Vaan sillä aikaa, kun Terhi-täti teekupposensa ääressä ihmetteli, tyttö suvereenisti piirsi ja kirjoitti.


Ehkä Viron menestystarinan vastaus kiteytyykin juuri tässä. Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa.
Ja sitähän se valtiontaloutta kannatteleva yrittäjyyskin on – jatkuvaa kilpailua, aivan kuten virolainen koulunkäynti.

 

Vierasblogi

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet