MAINOS | SUPERBUS

”Tartto on pirteä ja positiivinen kaupunki – ja Superbusilla sinne pääsee Tallinnasta melkein ilmaiseksi”

Tartto on sokerileipuritaidon ja kahviloiden luvattu kaupunki.

Lukijan kuva

Superbusin kesäblogissa suomalaiset perheet, mutta myös sinkkuturistit matkustavat Virossa ja Baltiassa ja kertovat kokemuksistaan. Tällä kertaa reissussa on viiskymppinen pari Kaakkois-Suomesta.

Olemme ahkeria Viron-kävijöitä, mutta viime vuosina reissumme ovat kohdistuneet jostain syystä vain Pohjois-Viroon eli Tallinnan lisäksi lähinnä Haapsaluun, ja joskus Rakveren kylpylään.

Niin ja tietysti Pärnuun aina kesäaikaan.

Tartossa olimme käyneet viimeksi varmaankin 90-luvulla. Silloin siitä ei jäänyt erityisen hyvää muistoa, sillä juna jolla sinne menimme oli vanha ja likainen ja paluumatkalla oli bussi aivan täynnä piripintaa myöten.

Se oli niin täynnä, että osa matkustajia seisoi käytävällä koko 2,5 tuntia kestävä matkan!

Nyt pääsimme Tarttoon Superbusilla suoraan Tallinnan satamasta. Olisimme me kai voineet kävellä satamasta bussiasemallekin, mutta parempi näin. Ei tarvinnut lähteä etsiskelemään mitään.

Jo heti Tarttoon tullessamme ymmärsimme, että tämä on nyt toinen kaupunki kuin se, jossa kävimme 20 vuotta sitten.

Uusia kauppakeskuksia tuntui olevan vähän joka kulmalla. Onneksi kauppakeskukset ovat kuitenkin vain osa Tarttoa – se aidompi Tartto löytyi niiden takaa.

Tässä välissä pitääkin heti huomauttaa, että Tarton slogan on ”Hyvin ajatusten kaupunki”. Tartossa pari päivää vietettyään on helppo yhtyä siihen: Tartton todella on hyvä, pirteä, positiivinen kaupunki.

Kun matkustaa edullisesti, voi majoittumiseen panna sitten vähän enemmänkin rahaa. Olimme buukanneet huoneen tuliterästä Lydia-hotellista, joka sijaitsee paraatipaikalla Ülikooli-kadulla, aivan Raatihuoneentorin laidalla.

Se on saanut nimensä 1800-luvulla eläneen puuhakkaan virolaisnaisen Lydia Koidulan mukaan, joka rohkeudellaan muutti Viron suuntaa ja paransi naisten asemaa.  

Hotellimme oli kaikkea sitä, mitä toivoimme, ja vielä vähän enemmänkin. Siellä todella panostettiin palveluun ja asiakkaiden viihtymiseen.

Lisäkiloja kertyi myös Kalev-suklaakaupan alennusmyynnistä.

Säätila Tartossa ei ollut matkamme aikana paras mahdollinen, mikä lopulta saattoi olla vain hyvä asia. Nyt saatoimme nimittäin hyvillä mielin pyhittää kaksi päivää kahviloissa lorvimiselle ja paikallisesta sokerileipuritaidosta nauttimiselle.

Lisäkiloja saattoi tulla meille molemmille yksi tai kaksi, mutta niistä hankkiudutaan eroon sitten aikanaan.

Lisäkiloja kertyi myös paikallisen Kalev-suklaakaupan alennusmyynnistä, jossa myytiin kokonaisia suklaakonvehtipusseja alta eurolla! Ihan totta!

Tarton ykköskahvila tuntuu olevan Werner, samaisella Ülikooli-kadulla. Se on kahvila, joka kerää kokoon ihmiset eri yhteiskunta- ja ikäluokista, aamusta myöhäiseen iltaan saakka.

Istuimme paljon myös Ülikooli kohvikissa, eli Yliopiston kahvilassa, jossa varmaankin on Tarton paras kesäterassi – sääli vaan että tällä kertaa tuli taivaalta aika lailla vettä.

Kävimme kävelyillä Toomemäellä, ja joenrannassa Emajoen äärellä. Tarton kävelykatua, joka alkaa Küünina ja päättyy Rüütlina, on sitäkin kelpo tallustaa. Aamuisin se on unelias ja hiljainen, päivällä kiireinen, ja iltaisin ja yöaikaan juhlijoiden suosima terassirykelmä.

Tarton museoita meille suositeltiin joka suunnasta, mutta niihin tutustuminen jäi meiltä seuraavaan kertaan. Ainakin tiedekeskus Ahhaa vaikuttaa kiinnostavalta.

Ja syksyllä Tarttoon kuulemma avataan uusi Viron kansallismuseo, jolla pitäisi olla pituutta melkein 400 metriä!

Se meidän on varmasti nähtävä, ja ehkä vielä tämän vuoden puolella – matkustaminen kun ei Tallinnasta Tarttoon maksa käytännössä enää melkein mitään, Superbusilla.

MAINOS | SUPERBUS

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet