Viikon vieras

Hedon Spa & Hotelin johtaja Sari Sopanen: ”Pärnun kesä on täynnä kohokohtia”

Sari Sopasen mukaan Pärnu on suomalaiselle kaikkein paras lomakohde.

Sari Sopasen oma arkisto

Pärnu on ollut kotikaupunkini maaliskuusta 2015, eli ensimmäinen talveni täällä on takana ja toinen kesäni edessä.

Jaksan edelleen huokailla ihastuksesta ja ihmetyksestä Pärnun tarjoamaa vierailleen – erityisesti kesävierailleen. Pärnu ei kanna turhaan Viron kesäpääkaupunki-titteliä.

Pärnun kesä on täynnä tekemistä jopa siinä määrin, että rauhaa rakastavan on ehkä viisasta vältellä kaupunkia pahimman sesongin aikana.

Tekemistähän kaupunki tarjoaa ympäri vuoden.

Pärnu on kompakti pikkukaupunki, jonka saa haltuun kohtuullisen nopeasti. Kaupunki asettuu pohjois-etelä –akselilla kahden veden väliin; etelässä törmäät mereen ja pohjoisessa Pärnun jokeen.

Käytännössä et voi siis eksyä!

Pärnun kaupunki tarjoaa vierailleen ilmaiseksi opastettuja kävelykierroksia. Näitä kierroksia järjestetään syyskuun puoliväliin asti. Suomen kielellä kierros tehdään perjantaisin kello 15 (lähtö Uus-katu 4).

Kaupungin mielenkiintoinen historia aukeaa ihan eri tavalla, joten kierrokselle kannattaa ehdottomasti osallistua.

Jos haluat laajentaa kokemustasi Pärnusta, suosittelen lämpimästi polkupyörän vuokraamista. Siihen tarjoavat mahdollisuuksia palvelualttiit vuokrausfirmat.

Jos polkupyörä sattuu sanomaan yhteistyösopimuksen irti kesken vuokra-ajanjakson, tarvitaan vain soitto vuokraajalle, ja käyttökelpoinen fillari toimitetaan sovittuun kadunkulmaan uskomattoman joutuisasti.

Tasainen kaupunkiprofiili tarjoaa pyöräilynnautintoja myös niille, joilla kesäkunto ei ole ihan parhaimmillaan.

Suosittelen lämpimästi polkupyörän vuokraamista.

Virolaiset ovat eittämättä musikaalinen kansa. Musiikki soi ja laulu raikaa ympäri maata.

Pärnu ei tässä mielessä tee poikkeusta, ja erityisesti kesäisin kaupunki täyttyy musiikista.

Pärnun Oopperapäivät heinäkuun alussa tarjoaa Pietarin kamarioopperan keralla mielenkiintoisia produktioita, ja tapahtuma huipentuu monen tunnin musiikin ja makunautintojen sinfoniaan Gaalakonsertin muodossa.

Heti perään, niin ikään heinäkuussa, Pärnun Musiikkifestivaali tarjoaa oman pläjäyksensä klassista musiikkia vaativaankin makuun.

Yksi kesän kohokohdista nuoremmalle väelle on elokuun ensimmäisenä viikonloppuna Pärnussa järjestettävä konemusiikin festari Weekend Festival.

Jo toistamiseen järjestettävä tapahtuma kerää kaupunkiin jälleen kymmeniä tuhansia konemusiikin ystäviä.

Edellisvuoden kokemuksen perusteella en voi muuta kuin ihmetellä, miten fiksusti tapahtuman monikymmentuhatpäinen yleisö käyttäytyi!

Lisäksi Pärnun kesä tarjoaa monia suurenmoisia ulkoilmakonsertteja lähes joka päivä. Tarjontaa lisäävät myös ravintolat omine musiikkitarjoamineen – niin myös meidän oma kesäterassimme Hedonissa, jossa paikalliset muusikot luovat keskiviikkoisin vieläkin mukavampaa kesäillan tunnelmaa.

Musiikillisten tapahtumien lisäksi Pärnu tarjoaa myös erilaisia muita tapahtumia.

Ensimmäisten joukossa tapahtumakalenterissa on kesäkuun toisena viikonloppuna järjestettävä Grillifestivaali, jonka aikana Pärnun vallihaudan reunalle levittäytyy jos jonkinlaista makkaran ja muiden grilliherkkujen käristäjää.

Myöhemmin heinäkuun alussa keskikaupungin valtaavat Hansapäivät, joissa juhlistetaan keskiaikaista kulttuuria.

Eittämättä itselleni niistä on tullut enemmänkin mieleen korkeatasoiset markkinat: musiikki- ja tanssiesitysten lisäksi kaupungin täyttivät jos jonkinlaiset käsitöiden (ja rihkaman) sekä ruuan myyntikojut.

Suomalaisittain tutun Taiteiden yön sisartapahtuma valtaa Pärnun yhdeksi yöksi elokuun toisena lauantaina.

Koska kaupunkimme, Pärnu, on pieni, tapahtuma on todelle intiimi ja sen saa mukavasti haltuunsa koko komeudessaan. Tarjolla on musiikkia, ruokaa, juomaa sekä paljon iloisia ihmisiä läpi koko loppukesän yön.

Pärnun liikuntamahdollisuudetkin ovat moninaiset. Ranta sellaisenaan tarjoaa paljon tekemistä – tämän kesän uutuutena rantalentopallo- ja jalkapallokenttä.

Kaksi golfkenttää, vesistöt eri vempaimineen, lukuisat tenniskentät, ratsastustallit, juoksu- ja pyöräilyreitit sekä ihmeen ihanat puistoalueet tarjoavat mahtavan valikoiman erilaiseen liikuntamakuun.

Mutta mitäs sitten, jos sataa?

Pärnun spavalikoima tarjoaa vaihtoehtoja niin aikuiseen nautiskeluun kuin lasten vesileikkeihin - ihan sama, mitä taivaalta tulee!

Meillä Hedonissa esimerkiksi paistaa aurinko ihan jokaisena päivänä ja niin sielu kuin ruumis saavat rentoutusta korkeatasoisissa spanautinnoissa ja -hoidoissa. Hiljaisessa spassamme ylikierroksillakin pyörivä mieli rauhoittuu.

Lapsiperheet nauttivat takuulla eniten Terviseparadiisin vesikeskuksesta, jonka vesiliukumäessä viihtyvät niin hurjapäiset lapset kuin aikuisetkin.

Estonian uusi kylpylä tarjoaa myös suuren ja nykyaikaisen spa-alueen lukuisine saunoineen.

Viiking Spa puolestaan on uudistanut oman saunakeskuksensa viikinki-teemalliseksi.

Pärnu tarjoaa valikoimaa kuuden kylpylän voimin.

Pärnu tarjoaa valikoimaa kuuden kylpylän voimin kaikkiin mahdollisiin makuihin ja tarpeisiin.

Erinomainen paikka sadepäivän varalle on myös Pärnun museo. Siellä yksi tämän kesän hittejä on poptaiteen legendan Andy Warholin näyttely heinäkuun puolivälistä elokuun puoliväliin.

Lapsiperheiden ”must”-kohde on tietenkin Lottemaa, noin kahdeksan kilometrin päässä Pärnun keskustasta, jossa neuvokas koiratyttö-piirroshahmo seikkailee ystävineen.

Eräs tuttavanperheeni äiti totesi Lottemaasta: ”Se on kuin Muumimaa, mutta siellä on paljon enemmän tekemistä lapsille!”.

Kysyin juuri taannoin Lottemaan toimitusjohtajalta, että pärjääkö kohteessa myös suomen kielellä. Hän vakuutti, että kyllä pärjää.

Vaikka mielekäs tekeminen onkin lomakohteessa monesti olennainen tai oleellisin asia, itse arvostan myös sitä, että voi vain olla.

Hiekkaranta, meri ja suurenmoiset puistoalueet antavat siihen Pärnussa erinomaisen mahdollisuuden.

Yksi tuttavani totesi Pärnun hiekkarannan nähtyään, että mikä järki on lähteä aurinkorannoille, kun tällaista on tarjolla lähes naapurissa?

Lisäksi näinä aikoina, kun turvallisuus kohoaa lomakohdevalinnoissamme entistä tärkeämmäksi tekijäksi, en voi muuta kuin toivottaa teidät kaikki lämpimästi tervetulleiksi Pärnuun!

Sari Sopanen on pärnulaisen Hedon Spa & Hotelin johtaja.

Viikon vieras

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet