Sami Lotila

Aiotko opiskelemaan Viroon? Hyvä, mutta varaudu siihen, että opiskelutoverisi lunttaavat

Tällä kertaa Sami Lotila on huolissaan virolaisesta korkeakoulutuksesta.

Albert Truuväärt

Tarton Maayliopiston, viroksi Maaülikoolin, opiskelijoilleen lähettämä ”varoitusviesti” on tuorein hätähuuto liittyen virolaisia korkeakouluja riivaavaan ilmiöön nimeltä lunttaaminen.

Maayliopiston hiljattain opiskelijoilleen lähettämässä viestissä lunttaamista kutsutaan akateemiseksi huiputtamiseksi ja opiskelijoille annetaan ohjeita siihen, miten lunttaamista voi välttää.

Ohjeista yksi on tällainen: ”Ei tarvitsisi luntata, jos lukisi tentteihin”.

Tosiaan, niin yksinkertaista se on.

Miksi sitten lunttaaminen on pysynyt Viron yliopistoissa arvossaan ja oleellisena osana opiskelua jo vuosikymmenten ajan ja pysyy vieläkin?

Ehkä siksi, kun lunttaamisen kitkeminen vaatisi melkoista ja mahdollisesti ylivoimaisen vaikeaa muuttumista niin opiskelijoilta kuin korkeakoulujen henkilökunnaltakin.

Kyse on kulttuurista - jota tunnetusti on vaikea ruuvata uuteen asentoon ainakaan väkipakolla.

Lunttaamisesta on tullut virolaisissa korkeakouluissa ja yliopistoissa eräänlainen normi, sääntö.

Se, että luntataan, on todempaa ja oikeampaa kuin se, että ei luntata.

Tarton Maayliopisto on muuten juurikin se korkeakoulu, jossa jo sadat elleivät tuhannet suomalaisnuoret ovat suorittaneet eläinlääkärin tutkinnon.

Tälläkin hetkellä Maayliopistossa opiskelee runsaasti suomalaisia.

Tässä välissä haluaisi moni lukija varmaankin huomauttaa, että eiväthän kaikki virolaisopiskelijat voi mitenkään luntata?

Eivät voikaan.

Kaikki eivät Virossa lunttaa, mutta yllättävän moni tekee niin. Erikoista on, että erityisen sitkeänä tämä tapa istuu juurikin lääkäriopiskelijoissa.

Tuleville asiakkaille, potilaille, se ei ole hyvä uutinen – olivat he tai ne sitten ihmisiä tai eläimiä.

Tuleville asiakkaille se ei ole hyvä uutinen.

Lunttaamisen ja sen hyväksymisen perinteet juontavat Virossa juurensa Neuvostoliiton aikaan, jolloin yliopistoissakin opetettiin paljon sellaisia ”kasvattavia” aineita, joista eivät olleet kiinnostuneita sen paremmin opiskelijat kuin koulujen henkilökuntakaan.

Virossa pidettiin suorastaan isänmaallisena käytöksenä sitä, että opiskelija lunttasi vaikkapa leninismin ja marxismin tai maanpuolustuksen (eli Neuvostoliiton puolustuksen) tentissä.

Pian lunttaaminen levisi muihinkin oppiaineisiin – ja sillä tiellä ollaan Virossa vieläkin.

Itse tutustuin laajamittaiseen, järjestelmälliseen lunttaamiseen opiskellessani Tarton yliopistossa 1990-luvun alussa.

Aluksi se oli mielestäni kiehtova ja jännittävä virolainen ominaispiirre, josta varmasti päästäisiin eroon ajan kuluessa, ehkä nopeastikin.

Ajattelin ehkä jotenkin niin, että maassa maan tavalla.

Pian se alkoi kuitenkin raivostuttaa minua. Oma itsekunnioitukseni ei siihen venynyt. Opiskelijatovereideni harjoittama lunttaaminen oli suurimpia syitä siihen, että päätin palata suomalaiseen yliopistoon kirjoittamaan maisterintutkintoni.

Tuohon aikaan oli Tartossa tapana, että tentaattori poistui kesken tentin ”hoitamaan asioitaan”, jolloin tenttiin osallistujat ottivat esiin kirjansa ja muistiinpanonsa.

Nykyään he ottavat myös älypuhelimensa.

Sittemmin on lunttaamisen tiimoilta tapahtunut Tartossa niin paljon kehitystä, että tentaattorit eivät välttämättä poistu minnekään, vaan ”vain” teeskentelevät, etteivät näe sitä.

Sitä eivät ole näkevinään myöskään ne opiskelijat, jotka eivät lunttaa.

Miksi he niin tekevät?

Tähän kysymykseen on paras vastata esimerkillä. Viron johtavan IT-alan korkeakoulun, Tallinnan IT Collegen, professori Peeter Lorents tuskin arvasi, millaisen kuraryöpyn hän saa niskaansa kirjoittaessaan vuoden 2013 kesällä päivälehteen Postimees suorasukaisen, mittavan kolumnin lunttaamisesta oppilaitoksessaan.

Tuo rehellinen teksti tärkeästä aiheesta jopa asetti hänen työuransa vaakalaudalle.

Lorents kertoi lukuisin esimerkein lunttaamisen massiivisista mittasuhteista IT Collegessa, ja nimitti lunttaajia – eli opiskelijoiden enemmistöä – rotiksi.

Kyllä, rotiksi.

Viron tuolloinen opetusministeri (ja nykyinen Tallinnan teknisen yliopiston rehtori) Jaak Aaviksoo oli yrittänyt nostaa lunttaamisen puheenaiheeksi jo kaksi vuotta aiemmin, syyskesällä 2011, puheessaan Tarton yliopiston avajaisissa, mutta vasta Lorentsin kipakka teksti sai aikaan edes jonkinlaista keskustelua.

Aaviksoo pyysi puheessaan Tarton yliopiston avajaisissa elokuussa 2011 uusia opiskelijoita "kitkemään yliopistosta lunttaamisen"?

"Se on ongelma, joka on vaivannut minua jo pitkään", Aaviksoo sanoi.

Lorents puolestaan kertoi kirjoituksessaan, miten lunttaajat painostavat rehellisiäkin opiskelijoita ja koulun henkilöstöä taipumaan puolelleen kaikin mahdollisin keinoin.

Lunttaavat opiskelijat ja heidän tukijoukkonsa eli lähinnä vanhempansa ryhtyivätkin vaatimaan Lorentsin erottamista - hän kun ei kuulemma ymmärrä opiskelijoiden parasta ja sitä "miten moderni yhteiskunta toimii".

Virolaisissa korkeakouluissa onkin ajauduttu osittain siihen paradoksaaliseen tilanteeseen, jossa rehelliset eli ei-lunttaavat opiskelijat saattavat joutua kärsimään suoraselkäisyydestään: heidät leimataan ”tiukkapipoiksi” ja ”yhteistyökyvyttömiksi” ja heidät pyritään eristämään (lunttaavasta) enemmistöstä – joka tunnetusti on aina oikeassa.

Ei-lunttaavat myös saavat huonompia arvosanoja, joten he saavat huonompia harjoittelu- ja työpaikkoja ja heidän opintonsa venyvät.

Se, ettei lunttaa, saattaa käydä Virossa siis opiskelijalle kalliiksi.

Tartossakin on ollut tapauksia, joissa lunttaamiseen puuttuneet tai siitä julkisesti puhuneet opiskelijat ovat joutuneet vaikeuksiin kuten opettajiensa tai yliopiston johdon puhutteluun.

He siis kärsivät lunttaamisesta kaksinkertaisesti: ensin katsellessaan sitä voimattomina sivusta ja sitten saadessaan nuhteita siitä, että siitä mahdollisesti kertovat ulkopuolisille.

Niinpä Tarton suomalaisetkaan opiskelijat eivät enää juuri uskalla hiiskua lunttauksesta – vaikka se onkin suosittu puheen- ja inhonaihe yhteisissä illanvietoissa.

Minun aikaani, 90-luvun alkupuolella, ainakin pari suomalaisopiskelijoiden delegaatiota kävi vaatimassa Tarton yliopiston johdolta lunttaamiseen puuttumista, mutta tulokset jäivät laihoiksi.

Itse tosin huomasin, että yliopiston historian laitoksella luntattiin vähemmän kuin monella muulla laitoksella.

Se johtui paperipulasta. Sen vuoksi tenttejä pidettiin suullisina. 

Tarpeeksi kallistahan opiskeleminen on Virossa jo muutenkin, sillä mitään yleistä opintotukijärjestelmää ei ole.

Korkeakouluopinnot rahoittaa Virossa pääsääntöisesti opiskelijan oma perhe ja suku.

Korkeakouluopinnot rahoittaa perhe ja suku.

Kyseessä on iso taloudellinen satsaus, joten opiskelijan paineet menestyä ovat usein murskaavan kovat – niin kovat, että omasta mahdollisesta moraalista luopuminen ja lunttaamiseen alistuminen ovat usein pikku juttuja niiden rinnalla.

Lunttaamiseen todella puuttuminen ei olisi vaikea rasti Virossa vain opiskelijoille vaan myös korkeakoulujen henkilökunnalle.

Ei riittäisi vain se, että opiskelijat alkaisivat todella opiskella, vaan myös korkeakoululehtorien ja –professorien pitäisi alkaa todella opettaa – ammattimaisesti, asiantuntevasti, innostuneesti ja innostavasti.

Viron yhä varsin autoritaariseen opetuskulttuuriin perehtyneet tietävät, että se ei olisi helppoa etenkään korkeakoulujen vanhalla kaartille.   

Se pitää todeta, että myös esimerkiksi Tarton Maayliopistossa on jo sellaisia lehtoreita, ja muuta henkilökuntaa, jotka eivät hyväksy lunttaamista ja jotka todella, aidosti puuttuvat siihen.

Useimmiten he iältään niitä nuorimpia ja usein heillä on työ- tai opiskelukokemusta ulkomaisista korkeakouluista.

Tässä tapauksessa rehellisyys on Virossa ikään kuin tuontitavaraa.

Olin itse tällä viikolla yhteydessä sekä Tarton yliopistoon että Tarton Maayliopistoon kysyen molemmista kommenttia lunttauksesta.

Tarton yliopistossahan koulutetaan tunnetusti lääkäreitä myös Suomeen.

Tarton yliopistosta lunttaaminen kiistettiin minulle jyrkästi, ja siellä tunnuttiin jopa loukkaantuvan, että moista kehdataan edes kysyä.

Maayliopiston apulaisrehtori puolestaan kertoi, että ”akateeminen huijaaminen” on rajoittunut vain yksittäisiin tapauksiin eikä mitään lunttausepidemiaa ole, eikä tule.

Hän myönsi, että yliopiston johto on lähettänyt hiljattain opiskelijoille lunttausaiheisen viestin, jossa kehotetaan rehellisyyteen.

Tietenkin olisi lapsellista uskoa, että lunttaaminen rajoittuisi Virossa vain korkeakouluihin.

Totta kai sitä harrastetaan myös jo lukioissa.

Minulla on tästä omakohtaistakin kokemusta, sillä pidin kymmenisen vuotta sitten joitain oppitunteja eräässä tallinnalaisessa ”eliittilukiossa”.

Ensimmäisessä tentti- tai koetilanteessa lunttaamista hetken aikaa katseltuani ilmoitin oppilaille, että seuraavan lunttaajan kannan korvista ulos. Siitä eivät oppilaat ja etenkään heidän vanhempansa erityisesti pitäneet, ja katsoinkin parhaaksi lopettaa opetustyöni siihen paikkaan.

Tuon kokemuksen peruna suhtaudun Viron PISA-testituloksiinkin yhä varsin epäilevästi.

Miksei niissä kokeissa luntattaisi, jos muissakin luntataan?

Jos en sitä tässä tekstissä jo aiemmin todennut, niin teen se nyt: en usko enkä väitä, että kaikki Viron korkeakouluopiskelijat lunttaavat.

Pidän myös mahdollisena, että Virossa on kokonaisia korkeakouluja, joissa ei luntata. Siitä olen melko varma, että Virossa on sellaisia lukioita, joissa ei luntata lainkaan.

Olen valmis uskomaan senkin, että lunttaaminen vähenee Virossa vähä vähältä ja joskus tulevaisuudessa sitä ei ole enää lainkaan.

Mutta sen eteen pitäisi tehdä rajusti töitä.

Tuon työn voisi aloittaa vaikka myöntämällä julkisesti, että jep, lunttaaminen on ongelma meidän oppilaitoksessa.

Moiseen myöntämiseen on vielä pitkä ja mahdollisesti loputtoman pitkä matka.

Sami Lotila

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet