Minne mennä

Mikko Mäkelä perusti Tallinnaan uudenlaisen kuntosalin – Siellä treenataan tukeilla

Tallinnan Kristiinen kaupunginosaan aukesi alkuvuodesta 2020 suomalaisen Mikko Mäkelän omistama Tulika Gym. Kyseessä ei ole mikään tavallinen kuntosali, vaan tukkivoimailuun keskittyvä sali, jossa siis treenataan mahtavilla puupölleillä.

Thea Ekholm

Tulika Gymin sadan neliömetrin kokoiset tilat on piilotettu hyvin virolaisen tekstiilitehtaan Maratin vanhaan varastoon Kristiinessä. Sali löytyy erään sisäpihan takaosasta, rakennuksen toisesta kerroksesta. Opastekylttejä ei matkan varrella ole, mutta tallinnalaiset ovat kuulemma jo löytäneet salin treenipaikakseen.

– Olen itse asunut Virossa jo lähes kuusi vuotta. Täällä on helpompi olla yrittäjä kuin Suomessa, kun tiukalla verotuksella ei heti viedä kaikkia tuloja. Sen ansiosta yritystä pystyy kehittämään ja jopa rekrytoimaan ihmisiä, Mikko Mäkelä kertoo.

Mäkelä on aiemmin työskennellyt peli- ja it-alalla ja ollut yrittäjänä vuodesta 2002 lähtien. Tulika Gymissä hän haluaa yhdistää kaiken aiemmin keräämänsä osaamisen.

– Tulika Gymin idea on tukkivoimailu eli englanniksi log workout. Lisäksi salilla on tarjolla erilaisia kehopainokuntoiluun soveltuvia telineitä. Tämä on ainutlaatuinen konsepti täällä, Tallinnassa ei ole toista samanlaista salia.

Mäkelän mukaan monet nuoret tykkäävät treenata dynaamisemmin kuin perussalilla on mahdollista. Lisäksi halutaan kuunnella musiikkia ja ottaa selfieitä.

– Meillä saa luukuttaa musiikkia, treenata ja kuvata. Eikä Tulika Gymiin tarvitse sitoutua vuosisopimuksella. Meillä voi käydä treenaamassa kerta- tai kuukausimaksulla. Kertamaksu on 8 euroa ja kuukausimaksu 40 euroa, Mäkelä kertoo.

Mikko Mäkelä on suunnitellut Tulika Gymin telineet itse ja treenivälineinä toimivat tukit ovat myrskyn kaatamia puita, jotka on kuorittu ja hiottu.

– Tukeilla voi treenata itsekseen tai porukalla. Olen kehittänyt salille erilaisia lihaskuntoa kohottavia tukkipelejä, joissa voi haastaa toisen tai isommankin porukan kilpasille. Olen saanut tukkipelikonseptista jo paljon hyvää palautetta.

Toki kukin asiakas voi salilla myös vapaasti keksiä omia treeniharjoituksia tukkien ympärille. Mikko Mäkelän mukaan jalkatreenipäiväkin voi olla hauska tukkipelien ansiosta.

Tulika Gymin asiakkaat ovat pääasiassa virolaisia ja vironvenäläisiä, mutta myös muutama suomalainen on löytänyt tiensä sinne. Salilla mahtuu treenaamaan kerralla noin 15-20 henkilöä. Ensikertalaisille Mikko Mäkelä opettaa tukeilla treenaamisen salat, joten aikaisempaa kokemusta ei tarvita.

Ensimmäinen käyntikerta Tulika Gymillä on ilmainen, kuten myös kolme kertaa henkilökohtaista opastusta.

– Tulika Gymin voi myös varata oman ryhmän käyttöön ja tulla porukalla treenaaman. Yrityksille ja ryhmille voidaan räätälöidä oma treenaustapahtuma.

Tulika Gym on avoinna arkisin klo 17.00-19.00 ja lauantaisin klo 16.00-18.00. Sunnuntaisin sali on kiinni, mutta aukioloaikoja voidaan räätälöidä tarpeen ja kysynnän mukaan.

Tulika Gym, Tulika 9, Tallinna
 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Minne mennä

Luetuimmat

Uusimmat