Puheenaihe

Kansainvälinen tutkimushanke perehtyy taidemaalari Michel Sittowin perintöön

Viron, Ruotsin ja Suomen taiteen ammattilaiset käynnistivät tammikuussa kansainvälisen projektin, jonka tarkoituksena on tutkia kahta taidemaalari Michel Sittowin tekeminä pidettyä alttarikaappia.

Kuvassa Hälsinglandin museon kuraattori Lars Nylander, Nigulisten museon kuraattori Merike Kurisoo, Hälsinglandin museon johtaja Gunilla Stenberg ja Nigulisten museon johtaja Tarmo Saaret.

 

Nigulisten museo

Mukana tutkimuksessa ovat Tallinnan Nigulisten museon kärsimysalttari ja Bollnäsin alttarikaappi, joilla molemmilla on yhteys Tallinnassa syntyneeseen ja toimineeseen, Alankomaissa oppinsa saaneeseen kansainvälisesti tunnettuun taidemaalariin Michel Sittowiin (n.1469–1525). Sittowin tekeminä pidetyn kärsimysalttarin sivupaneelien ja Bollnäsin alttarikaapin maalaukset ovat tyylillisesti hyvin samanlaisia.

Kansainvälisessä hankkeessa on mukana erityisasiantuntijoita ja monia instituutioita Virosta, Ruotsista ja Suomesta, ja yhteistyötä tehdään nimekkäiden alankomaalaisen taiteen asiantuntijoiden kanssa.

Tänä vuonna alkavan monivuotisen hankkeen aikana on tarkoitus tehdä kahden mainitun teoksen välillä vertailevaa taidehistoriallista tutkimusta, joka sisältää myös nykyaikaisia kuvantamismenetelmiä. Alttarikaapit tapaavat toisensa fyysisesti kahdessa näyttelyssä: syystalvella 2021–2022 Tallinnassa Nigulisten museossa ja kevätkesällä 2022 Ruotsissa Hälsinglandin museossa.

Nigulisten museon kuraattorin ja Viron taidemuseon tiedetoimikunnan puheenjohtajan Merike Kurisoon mukaan hanke on erityinen siksi, että nyt tarkastellaan kahta Michel Sittowin tekemänä pidettyä alttarikaappia ensi kertaa samanaikaisesti.

– Sittowia arvostetaan ennen kaikkea erinomaisena muotokuvamaalarina, mutta häneen liitetyt suurikokoiset alttarikaapit ovat jääneet paljon vähemmälle huomiolle. Kirjallisista lähteistä tiedämme, että Michel Sittow teki Tallinnassa työskennellessään teoksia kaupungin pyhättöihin, ja ilmeisesti häneltä tilattiin töitä myös Suomeen ja Ruotsiin, Merike Kurisoo kertoo.

Sysäyksen hankkeelle antoi kansainvälinen näyttely Michel Sittow teoksista, joka järjestettiin Kumussa ja Washingtonin kansallisgalleriassa vuonna 2018. Sittowiin yhdistettyjen Tallinnan ja Bollnäsin alttarikaappien taidehistoriallinen tutkimus on tavallaan suurnäyttelyn jälkielämää.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat