Minne mennä

Kreenholmin tekstiilitehtaan värikkäät kuosit ovat esillä Viron taideteollisuus- ja designmuseossa Tallinnassa

Viron taideteollisuus- ja designmuseo esittelee parhaillaan historiallisen Kreenhomin tekstiilitehtaan värikkäitä ja monimuotoisia kuoseja sekä niiden suunnittelijoita.

Thea Ekholm

Narvassa sijaitseva, nykyään jo autioitunut, Kreenholmin tekstiilitehdas oli aikanaan Euroopan suurin ja se työllisti parhaimmillaan yli 10 000 ihmistä. Narvajoen saarelle rakennettu tehdasalue on seissyt tyhjillään vuodesta 2010 lähtien.

Kaikki virolaiset muistavat Kreenholmin tekstiilitehtaan erityisesti sen värikkäistä kuoseista ja lähes kaikki virolaiset ovat myös käyttäneet tehtaan kankaita ja tuotteita, kuten vaatteita, liinavaatteita, huonekalukankaita ja pöytäliinoja.

Tehtaan värikkäistä kuoseista valmistettiin erityisesti neuvostoaikaan puuvillaisia leninkejä, jotka olivat naisten tavallisin työasu. Värikäs, kukallinen leninki oli Virossa arkielämän symboli.

Ensimmäiset suunnittelijatiimi saapui Kreenholmin tehtaalle vuonna 1963. Nämä suunnittelijat määrittelivät virolaisten arjen visuaalisuuden suunnittelemillaan kankailla ja niistä valmistetuilla tuotteilla. Näyttelyn tarkoitus on esitellä mahtavan tekstiilitehtaan tuotantoa, suunnitteluprosessia ja niihin liittyviä olosuhteita ja mahdollisuuksia sekä tietenkin suunnittelutyötä tehneitä tekstiilitaiteilijoita.

Näyttelyssä on esillä Irina Ševtšukin, Šamil Alijevin, Koidu Sirpin, Maasike Maasikin, Boriss Uvarovin, Nadežda Hlestkovan, Tamara Barbarinan, Natalja Kapajevan, Jelena Jupatovan ja monen muun töitä.

Kuviot – Kreenholmin tekstiilisuunnittelu 1963-2005 -näyttely on avoinna Viron taideteollisuus- ja designmuseossa 24.5.2020 saakka.

Viron taideteollisuus- ja designmuseo, Lai 17, Tallinna
 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Hylätty Kreenholmin tehdasalue odottaa uutta elämää Narvassa 22.3.2019 17.24

Etusivulla nyt

Uusimmat: Minne mennä

Luetuimmat

Uusimmat