Minne mennä

Brittiläinen soultähti Xantone konsertoi Tallinnassa tulevana viikonloppuna – Lippuja konserttiin on vielä saatavilla

Tallinnan valokuvataiteenmuseo Fotografiskasta on viimeisen puolen vuoden aikana muodostunut myös kiinnostava keikkapaikka, joka tarjoilee useamman kerran kuukaudessa hyviä konsertteja katutason tapahtumatilassaan.

Lauantaina 1. helmikuuta Fotografiskaan saapuu keikalle brittiläinen soultähti ja laulaja-lauluntekijä Xantoné Blacq, joka on urallaan soittanut muun muassa Amy Winehousen ja Emilie Sanden kanssa. Kyseessä on Xantonén ensimmäinen sooloesiintyminen Tallinnassa ja Virossa.

Tallinnan konsertti on osa Xantonén ensimmäistä Suomen kiertuetta, joka starttasi jo 29. tammikuuta Espoon Sellosalista. Kiertue vierailee Suomessa yhteensä kuudella eri paikkakunnalla.

Kiertueella Xantoné soittaa suomalaismuusikoista koostuvan yhtyeen kanssa, jonka on koostanut rumpali Kari Paavola. Lisäksi bändissä soittavat kitaristi Aki Haarala ja basisti Heikki Laine. Sama kokoonpano on soittanut kaikilla Xantonén Suomen keikoilla vuodesta 2015 lähtien.

Xantonén kiertueen käytännönjärjestelyistä vastaa Kari Paavola, joka on aikanaan soittanut yhdessä muun muassa Womack and Womackin, Vanessa Haynesin, Enrique Iglesiasin ja Tasha Taylorin kanssa. Miehet tutustuivat Lontoossa 2000-luvun alussa ja siitä lähtien yhdessä soittaminen on ollut suunnitelmissa.

– Asun itse Helsingissä nyt kuudetta vuotta peräkkäin perhesyistä, mutta olen vuodesta 2015 lähtien tuonut brittiläisiä kollegoita ja soittokavereita Suomeen keikkailemaan. Silloin ryhdyin järjestämään ravintola Manalassa Töölön Funk Klubia, jonne myös Xantoné saapui soittamaan heti ensimmäisenä syksynä, Kari Paavola kertoo.

Vuonna 2018 Xantoné oli Salo Jazz Festivalin pääesiintyjä ja nyt vuonna 2020 on vuorossa kokonainen kiertue Suomessa ja yksi konsertti myös Virossa.

– Xantonén konsertti Fotografiskassa on ensimmäinen, jonka pääsen järjestämään Virossa. Tapahtuman tiimoilta olen tehnyt hyvää yhteistyötä Estonian Funky Embassyn Henrik Ehten ja Fotofgrafiskan keikkatarjonnasta vastaavan Jaak Sooäärin kanssa, Paavola lisää.

Xantoné Blacqin konsertti Tallinnan Fotografiskassa on lauantaina 1.2.2020 klo 20.00 alkaen.
Lippuja konserttiin voi ostaa etukäteen täältä 20 euron kappalehintaan.

Fotografiska Tallinn, Telliskivi 60a-8, Tallinna

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Sota, merten roskaantuminen ja julkkikset ovat aiheena Tallinnan Fotografiskan talvinäyttelyssä10.1.2020 18.01

Etusivulla nyt

Uusimmat: Minne mennä

Luetuimmat

Uusimmat