Minne mennä

Vielä on mahdollista nähdä Baltian ketjun 30-vuotisnäyttely Telliskivessä – Näyttely on avoinna marraskuun loppuun saakka

Tänä syksynä on Virossa ja muissa Baltian maissa on vietetty historiallisen mielenosoituksen, Baltian ketjun 30-vuotispäivää.

Urmas Ehvert

Vuonna 1989, elokuun 23. päivä klo 19.00 Viron, Latvian ja Liettuan kansalaiset muodostivat yli 600 kilometriä pitkän ihmisketjun, joka on yhä edelleen yksi maailman suurimmista rauhaomaisista mielenosoituksista.

Tallinnan Telliskivessä on juhlavuoden kunniaksi vielä marraskuun loppuun saakka esillä miehitysten ja vapauden museon Vabamun kokoama elämysnäyttely Baltian ketju 30: yksi historiallinen päivä, kaksi miljoonaa tarinaa. Se kertoo tuosta historiallisesta tapahtumasta sekä 80 vuotta sitten solmitusta Molotov–Ribbentrop-sopimuksesta, joka jakoi Itä-Euroopan Neuvostoliiton ja Natsi-Saksan etupiireihin.

Kyseessä on tavallisten ihmisten tarinoihin pohjautuva näyttely, joka vie vieraansa ääni- ja muistomaisemaa hyödyntävälle, ajatuksia herättävälle aikamatkalle.

Näyttely on omistettu kaikille Baltian ketjussa seisseille ja tapahtumaa seuranneille henkilöille.

Kronologisesti etenevä aikamatka on kiinnostava kokemus myös heille, jotka eivät syystä tai toisesta seisseet ketjussa. Ääni- ja muistomaisema tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden kertoa Baltian ketjusta myös nuorille, jotka eivät vuonna 1989 vielä olleet syntyneet.

Näyttelytila on hyvin erikoinen. Se on Telliskiven luovassa keskuksessa sijaitsevassa käytävässä, jota ei ole aikaisemmin käytetty mihinkään. Sisäänkäynti näyttelyyn on pyöräliike Jooksin naapurissa.

– Näyttely muistuttaa meitä siitä yhtenäisyyden tunteesta, jota tunsivat paitsi virolaiset, myös kaikkien kolmen Baltian maan kansat yhdessä. Kyseessä oli historiallinen hetki, josta voimme oppia paljon – yhdessä tekemistä, yhteen hiileen puhaltamista ja toivoa paremmasta tulevaisuudesta, Miehitysten ja vapauden museo Vabamun johtaja Keiu Telve sanoo.

Tästä kartasta näet näyttelyn sisäänkäynnin sijainnin Telliskivessä.

Baltian ketju -näyttely on avoinna Telliskivessä joka päivä klo 12.00-18.00.
 

Baltian ketju

  • Baltian ketju oli rauhanomainen poliittinen joukkomielenosoitus, joka syntyi Viron, Latvian ja Liettuan kansallisuusliikkeiden aloitteesta.
  • Siihen osallistui noin kaksi miljoonaa henkilöä ja se oli yli 600 kilometriä pitkä.
  • Mielenosoituspäiväksi valittu 23.8.1989 ei ollut sattumaa – tuolloin tuli kuluneeksi 50 vuotta Neuvostoliiton ja Saksan solmiman Molotov–Ribbentrop-sopimuksen allekirjoittamisesta.
  • Sopimuksen salaisessa lisäpöytäkirjassa Baltian maat ja Puola jaettiin kansainvälisen oikeuden vastaisesti etupiireihin, minkä seurauksena Neuvostoliitto miehitti Viron, Latvian ja Liettuan.
  • Katkeamattoman ihmisketjun tarkoituksena oli kertoa maailmalle halusta vapautua ja vaatia 50 vuotta aiemmin solmitun salaisen sopimuksen julkista tunnustamista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Minne mennä

Luetuimmat

Uusimmat