Puheenaihe

Laiton lemmikkikauppa on edelleen ongelma Suomessa – Helsingin satamien tehovalvonnassa puolella tarkastetuista eläimistä oli puutteita

Etelä-Suomen aluehallintovirasto järjesti viime perjantaina 8. marraskuuta Helsingin satamissa matkailijoiden tehovalvonnan yhteistyössä Tullin, Helsingin poliisilaitoksen ja Helsingin kaupungin valvontaeläinlääkärin kanssa.

Helsingin Poliisi

Valvonnassa tarkastettiin Suomeen matkaavien lemmikkien maahantulon edellytyksiä sekä kerrottiin lemmikkien kanssa liikkuville tuontivaatimuksista ja tautiriskeistä.

Hälyttävää oli se, että yli puolella tarkastetuista eläimistä oli puutteita. Tulli pysäytti yhdessä poliisin kanssa perjantai-illan aikana 340 Tallinnan lautalta saapuvaa autoa ja Etelä-Suomen aluehallintoviraston läänineläinlääkärit tarkastivat niissä olevat 28 eläintä, joista 23 oli koiria.

15 lemmikin maahantuloedellytyksissä havaittiin puutteita eli niiltä puuttui esimerkiksi ekinokokkilääkitys tai rabiesrokotus. Koirien omistajille annettiin määräys hankkia koirille puuttuvat lääkitykset ja rokotukset heti.

Koirien lisäksi tarkastettujen eläinten joukossa oli yksi kissa ja 4 hevosta. Kissan ja hevosten matkustusasiakirjat olivat kunnossa. Hevoskuljettajalla ei ollut mukana kuljettajan pätevyystodistusta. 

Etelä-Suomen aluehallintoviraston läänineläinlääkäri Sari Haikan mukaan tehovalvonnan tulosten pohjalta voidaan sanoa, että valvonnalle on jatkossakin tarvetta, koska puutteita havaittiin niin monen lemmikin kohdalla.

Positiivinen yllätys kuitenkin oli, että kaikilla tarkastettavilla eläimillä oli mukanaan passi.

Eläimen Suomeen tuojalla on velvollisuus ottaa selvää tuontivaatimuksista.

─ Koirilla ja kissoilla tulee olla rabiesrokotus tai rabiesvakuus. Jos tuodaan katukoiria rabiesriskialueilta, kuten Venäjältä tai Romaniasta, on suositeltavaa testata rabieksen vasta-aineet. Jos koiralla havaitaan puutteita rokotuksissa tai lääkityksessä, tehdään tautiriskiarvio ja sen perusteella koira joko lähetetään takaisin lähtömaahan, eristetään tai lopetetaan. Virallinen rabiesepäily johtaa lähes aina eläimen lopettamiseen. Rabiesta tai ekinokokkia ei esiinny Suomessa, ja näin tulisi olla jatkossakin, Haikka painottaa.

Sari Haikan mukaan laiton lemmikkibisnes ja pentutehtailu ovat Suomessa edelleen ongelmia, joista viranomaisten tietoon tulee vain pieni osa. Hyvä vinkki, jonka avulla voi välttää pentutehtaita, on käydä katsomassa ostettavaa koiraa myyjän luona vähintään kaksi kertaa ennen kuin ostat sen.

Pentutehtailijat ja sarjakuljettajat eivät pysty tällaiseen myyntityöhön, jossa ostajaa odotetaan viikkoja, näytetään avoimesti kasvatusolosuhteet ja opastetaan ostajaa pennun kasvatuksessa myös tulevaisuudessa. Pentutehtailijat ilmoittavat koirat yleensä myyntiin netissä ja niistä tulee päästä eroon heti, käteiskaupalla, mieluummin ilman kauppakirjaa

Lisätietoja lemmikkien tuonti- ja vientivaatimuksista löydät täältä.
 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat