Puheenaihe

Tallinnan uudet bussilinjat myöhästyvät kuljettajapulan takia

Viron yleisradion uutisen mukaan Tallinnaan suunniteltujen uusien bussilinjojen käyttöönotto myöhästyy kuljettajapulan takia. Kaupunki haluaisi palkata 50 uutta kuljettajaa, mutta rekrytointi takkuaa.

Tallinnan kaupunki

Tallinnan kaupunginhallituksen suunnitelmat avata uusia linja-autoreittejä pääkaupunkiin ja lisätä olemassa olevien linjojen vuoroja ovat pysähtyneet kuljettajapulaan. Tarkoitus oli vielä tämän vuoden aikana avata viisi uutta bussilinjaa ja lisätä olemassa olevien linjojen vuoroja. Suunnitteilla on esimerkiksi Lasnamäen ja Pohjois-Tallinnan yhdistävä bussilinja, joka on tarkoitus ottaa käyttöön heti, kun uusi Reidi-tie valmistuu.

Virkamiehet ovat miettineet kuljettajien alaikärajan laskua, mutta toimenpide ei tuota heti tuloksia. Myöskään palkkojen nostaminen ei ole Tallinnan apulaiskaupunginjohtajan Andrei Novikovin mukaan ratkaisu ongelmaan.

– Tallinnassa bussinkuljettajille maksetaan nykyään noin 1300 euroa kuukaudessa ja heillä on myös mahdollisuus tehdä ylitöitä. Jos Tallinna nostaa palkkoja houkutellakseen enemmän kuljettajia pääkaupunkiin, palkat nousevat myös muualla maassa, Novikov sanoo.

Ongelmana on se, ette kuljettajien määrä Virossa kasva. Tallinnassa kuljettajien keski-ikä on yli 50 vuotta, mikä tarkoittaa sitä, että heitä jää koko ajan eläkkeelle ja ongelma vain pahenee.

Täällä hetkellä Tallinnassa työskentelee noin 1100 kuljettajaa, joista 900 on bussikuskeja. Raitiovaunu- ja trolleybussikuljettajista ei ole pulaa, mutta Viron pääkaupunki tarvitsisi 50 uutta bussinkuljettajaa.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat