Puheenaihe

Katso tästä viikonlopun sää Tallinnassa – Luvassa sateista syyssäätä

Lyhyen intiaanikesän jälkeen Tallinnaankin saapuvat tulevana viikonloppuna syksyiset lämpötilat. Myös vesisateita on luvassa.

Visit Tallinn / Kadi Liis Koppel

Viikonloppu alkaa perjantaina pilvisessä ja sateisessa säässä. Heti aamusta sää on pilvinen ja luvassa on mahdollisesti vähäistä sadetta. Lämpötila on reilussa 10 asteessa, eikä nouse päivän aikana parhaimmillaan kuin 14 asteeseen. Puolenpäivän aikaan on luvassa ukkosta, Iltapäivällä sää muuttuu puolipilviseksi, mutta edelleen on luvassa ajoittaista sadetta. Ukkosta on luvassa uudestaan alkuillasta. Myöhään illalla sää selkenee ja muuttuu poutaiseksi.

Lauantaiaamu valkenee puolipilvisessä ja poutaisessa säässä. Lämpötila on aamulla noin 10 astetta, eikä se päivän aikana nouse kuin muutaman asteen. Puolenpäivän aikaan sää selkenee ja aurinko tulee esiin. Poutainen sää jatkuu alkuiltaan saakka, jolloin on luvassa mahdollisesti vähäistä sadetta.

Sunnuntaina sää on aikaisin aamusta pilvinen, mutta poutainen. Aamun aikana on kuitenkin luvassa runsasta sadetta, joka jatkuu myöhäiseen iltapäivään saakka. Alkuillasta sää muuttuu puolipilviseksi, mutta ajoittaista sadetta on luvassa myöhäiseen iltaan saakka.

Suomenlahdella on odotettavissa perjantaiaamuun asti lännen ja lounaan välistä tuulta 9-14 metriä sekunnissa ja sadekuuroja. Lauantaiaamuna Suomenlahdella tuulee 9-10 metriä sekunnissa.
 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat