Puheenaihe

Virossa elinajanodote nousee, mutta samalla terveiden ikävuosien määrä laskee

Viron tilastokeskuksen uusimpien tilastojen mukaan sekä virolaisten naisten että miesten elinajanodote on noussut, mutta samaan aikaan terveiden elinvuosien määrä on todennäköisesti vähentynyt.

Tanja Kuisma / arkisto

Tilastokeskuksen vuoden 2018 tiedot osoittavat, että virolaismiesten elinajanodote on 73,9 vuotta ja virolaisnaisten 82,4 vuotta. Eroa sukupuolten välisessä elinajanodotteessa on lähes yhdeksän vuotta.

Tähän saakka virolaisten elinajanodote ja terveiden elinvuosien odote ovat kasvanet vuosi vuodelta. Virolaismiesten on odotettu elävän terveenä, ilman vakavia sairauksia tai vammoja, noin 52,8 vuotiaiksi saakka ja virolaisnaisten 55,6 vuotta.

Mutta vielä vuosi sitten virolaismiesten terveiden elinvuosien odote oli kaksi vuotta pidempi ja naisilla se oli jopa yli kolme vuotta pidempi.

Viron tilastokeskuksen äskettäin julkaisemien indikaattoreiden mukaan voidaankin siis sanoa, että virolaiset elävät entistä pidempään, mutta eivät ole enää niin terveitä kuin aikaisemmin.

Nykyään naisten elinajanodote on keskimäärin kahdeksan ja puoli vuotta pidempi kuin miehillä. Vielä kymmenen vuotta sitten elinajanodote oli miehillä neljä vuotta lyhyempi ja naisillakin kaksi vuotta lyhyempi.

Viron tilastokeskuksen väestö- ja sosiaalitilastojen osaston johtavan analyytikon Alis Tammurin mukaan elinajanodote tulee todennäköisesti tulevina vuosina nousemaan.

– Tulevaisuudessa elämme vanhemmiksi, myös miehet, Tammur sanoo.

Huomattava ero miesten ja naisten elinajanodotteiden välillä on yleinen ilmiö entisissä itäblokin maissa. Virossa ero on supistunut tasaisesti vuodesta 1994 lähtien ja on enää vajaat yhdeksän vuotta. Samalla on kaventunut ero länsimaihin. Kuitenkin Virossa elinajanodote vaihtelee suuresti riippuen ihmisen asuinalueesta, etnisestä taustasta ja koulutustasosta.
 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat