Puheenaihe

Kihnun kansallispuvut kertovat saaristolaisnaisten elämästä – Värikkäät puvut kuuluvat arkeen ja juhlaan

Sellaisetkin virolaiset, jotka eivät ole koskaan käyneet Kihnussa, tietävät saaren naisten värikkäät, raidalliset hameet. UNESCOnkin listaamaa kulttuuriperintöä ovat Kihnussa ylläpitäneet naiset, jotka ovat pysyneet kotona miesten ollessa merillä. Edelleen saaren naiset pukeutuvat päivittäin värikkäisiin kansallispukuihin niin arjessa kuin juhlassakin.

Kihnun naiset värikkäissä kansallispuvuissaan kirkonmenojen jälkeen.

Thea Ekholm

Ensimmäinen hame tulee vastaan Kihnun satamassa, kun saavun sinne lautalla mantereelta. Hame on raidallinen ja värikäs niin kuin olen kuvissa nähnyt, mutta vallitsevana värinä hameessa onkin sininen eikä punainen.

Myöhemmin kuulen, että samana keväänä saarella on kuollut yhdeksän asukasta. Se on paljon noin 400 ympärivuotisen asukkaan saarella. Surua on paljon.

Seuraavana päivänä piipahdan saaren kirkossa sunnuntaijumalanpalveluksessa, jota on tullut pitämään pappi mantereelta saakka. Kirkossa on paljon sinisiä hameita ja osa naisista on pukeutunut mustaan päästä varpaisiin. Monen läheisen kuolemasta on kulunut 40 päivää. Ortodokseille se on tärkeä muistopäivä ja sen kunniaksi on tultu kirkkoon. Myös miehen ovat pukeutuneet kokomustaan tai mustiin housuihin ja perinteiseen kihnulaiseen kuviovillapaitaan troihin.

Ne naisista, jotka eivät surreet, olivat laittaneet kirkkoon parasta päälleen. Hienoimmat juhlahameet, kauneimmat essunsa, helmet kaulaan ja värikkään huivin päähänsä. Käsivarrella roikkui monenkirjava kangaspussi, joka toimii käsilaukkuna.

Kihnun kansallispuku on iloinen kuosien ja värien sekamelska. Siihen kuuluu raidallinen villahame, kukkakuosinen sintsi-pusero, kuviollinen essu ja värikäs huivi. Mikään osa ei kuitenkaan riitele toisen kanssa ja värit on valittu sointumaan yhteen.

Kirkon jälkeen saaren naiset kokoontuvat Kihnun museoon, jonka museokauppa on heille tärkeä ostospaikka. Sieltä hankintaan kauniit kukkakankaat essuja varten. Myynnissä on myös sintsi-puseroita.

Vanhat rouvat suorastaan nuortuvat silmissä, kun he pääsevät tutustumaan uusiin essukankaisiin. Niiden värejä ja kuoseja mallataan omia hameita vasten ja kysytään toisten mielipidettä.

Arvokkaimpia ja halutuimpia kuoseja ovat Venäjän vallan aikaiset paisley-kuosit, joiden muotokieli on alun perin Persiasta eli nykyisen Iranin alueelta. Kuosille on ominaista kyyneleen muotoinen kuvio, joka on painettu kankaalle niin sanottua buta-muottia käyttäen. Paisley-kuosi levisi Persiasta länteen 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa. Kihnun naisten onneksi vanhojen kuosien mallien mukaan painetaan nykyään uusia kankaita, eikä niitä tarvitse tilata Lähi-Idästä saakka.

Essujen lisäksi saaren naiset ompelevat kankaista itse villahameen kanssa käytettäviä salataskuja, joissa kuljetetaan tärkeitä tavaroita, kuten avaimia ja lompakkoa. Salatasku puetaan hameen alle ja siellä se kulkee vähän vyölaukun tapaan.

Ostan Kihnun museosta itselleni kansallispukuun kuuluvan käsilaukun, jollaisen näin kirkossa monilla vanhoilla naisilla. Minun laukussani yhdistyvät vanha Paisley-kuosi ja tämän päivän trendi: värikkäät pääkallot. Joku on osannut yhdistää laukkuun Frida Kahlon ja Kihnun. Fridalla ja Kihnun naisilla onkin paljon yhteistä. Molemmat arvostavat oman kansansa perinteitä ja pukeutuvat arjessa ja juhlassa värikkäisiin kansallispukuihin.

Kun esittelen ostostani nuorille kihnulaisnaisille, toinen heistä toteaa laukun olevan hänen anoppinsa ompelema. Itse olin ajatellun laukun olevan jonkun nuoren naisen tekemä.

Kihnussa ei tarvitse olla nuori tehdäkseen tärkeästä perinteestä elävää ja tässä päivässä kiinniolevaa.

Museossa on myynnissä paljon käsilaukkuja ja kansallispuvun hameen alle piilotettavia salataskuja. Kuosien runsaus tekee valinnasta vaikeaa. Jokaisessa tuotteessa on sen tekijän nimi. Ompelutyöt ovat saaren naisille tärkeä tapa saada lisäansioita. Erityisesti pimeä talviaika käytetään ompelutöihin. Silloin myös kudotaan kankaat kansallispuvun hameisiin, joita kihnulaisnaisella pitää olla vähintään kaksikymmentä.

Tapaan Kihnulla Mare Mätaksen, joka on saaren perinnekulttuurin asiantuntija ja itsekin kihnulainen monessa sukupolvessa. Mare on myös johtanut Kihnun kulttuurisäätiön toimintaa yli kymmenen vuotta. Istumme Maren kotitalon pihamaalla ja juttelemme nykyajan tuomista haasteista Kihnulle ja sen ainutlaatuiselle kulttuurille.

Vieressä on iso lammasaitaus, jossa juoksentelee lauma lampaita ja karitsoja. Niiden villa on Maren ja hänen tyttäriensä uusien hameiden raaka-ainetta. Kihnulla kun kaikki tehdään itse ja käsin. Villa karstataan ja siitä kehrätään lankaa, joka värjätään. Langoista kudotaan sitten hamekankaita arkeen ja juhlaan.

Hetken kuluttua uskaltaudun kysymään Marelta, josko hän esittelisi minulle hameita ja essujaan. Menemme talon pihalla olevaan aittaan, joka on täynnä puisia arkkuja.

− Mieheni on rakentanut tämän aitan minulle lahjaksi. Olin haaveillut tällaisesta perinteisestä kihnulaisnaisen aitasta jo pitkään. Tämä on perinteinen tapa säilyttää hameita ja hamekankaita, Mare kertoo.

Säilytysarkkuja on aitassa useita. Uusin niistä on Maren pojan tekemä. Myös Kihnun miehet ovat taitavia käsistään. Arkkuja tarvitaan monta, sillä Marella on kolme tytärtä ja aitassa säilytetään myös heidän hameitaan ja hamekankaitaan.

− Hamekankaita kudotaan etukäteen varastoon. Elämä sitten päättää, milloin on käyttöä värikkäälle juhlahameelle ja milloin sinisävyiselle suruajan hameelle, Mare toteaa.

Oma arkkunsa on hameiden lisäksi essuille ja essukankaille, joita Mare hankkii myös tyttärilleen. Samaa kangasta on hankittu oma pala jokaiselle tyttärelle, ettei niistä tulee riitaa. Lisäksi Marella on essuja myös vaatekaapissaan sisällä talossa.

− Hameita minulla taitaa olla nelisenkymmentä ja essuja noin neljäsataa, Mare kertoo.

Essujen suurta määrää selittää se, että yhtä essua käytetään vain yhden päivän ajan ja sitten viikataan kaappiin odottamaan. Essut myös viikataan tietyllä tavalla, jotta taitokset jäävät näkyviin kankaaseen.

Kansallispuvun tärkeydestä ja arvosta kertoo kihnulainen sanonta, jonka mukaan talon emäntä ei koskaan lukitse taloa sieltä poistuessaan, mutta vaateaitan ovi lukitaan aina.

Ensin ajattelin, että ompa pukeutuminen Kihnun naisille helppoa. Kansallispuku puetaan päälle, olipa sitten arki tai juhla. Juteltuani Maren kanssa ja vierailtuani Kihnun museossa tutustumassa kansallispuvun historiaan, rupesin ymmärtämään nyansseja: hameen väriä, essujen kuoseja, sukkien malleja sekä sitä, milloin sai käyttää huivia, milloin ei. Ei se olekaan niin helppoa.

Ikiaikaista perinnekulttuuria ja nykynaista yhdistää sama ongelma: mitä laittaisin tänään päälle?

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat