Puheenaihe

Miehitysten ja vapauden museo Vabamu juhlistaa Baltian ketjun juhlavuotta Telliskiven elämysnäyttelyllä

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 30 vuotta historiallisesta päivästä, jolloin teille ja kaduille kokoontui lähes kaksi miljoonaa ihmistä kolmesta Baltian maasta 600 kilometriä pitkän Baltian ketjun muodostamiseksi.

Wikipedia

Toistensa käsiin tarttuen ihmiset ilmaisivat halunsa ja pyrkimyksensä vapauteen. Baltian ketjun organisoijia olivat Baltian maiden kansallisliikkeet Eesti Rahvarinne eli Viron kansanrintama Virossa, Tautas fronte Latviassa ja Sajūdis Liettuassa.

Tallinnassa sijaitseva miehitysten ja vapauden museo Vabamu luo juhlavuoden kunniaksi ääni-installaation sisältävän elämysnäyttelyn Telliskiveen. Kaikilla on mahdollisuus osallistua näyttelyn kokoamiseen jakamalla museon kanssa henkilökohtaisen muistonsa Baltian ketjusta, joka muodostettiin 23. elokuuta vuonna 1989.

Museo luo Baltian ketjusta ääni- ja muistomaiseman päästäen ääneen tavalliset ihmiset, jotka kertovat henkilökohtaisen tarinansa ketjusta. Näyttely on omistettu yhtenäisyyden, yhdessä tekemisen ja välittämisen suunnattomalle voimalle ja se luo elämyksellisen muistopaikan.

Jokaisella näyttelyvieraalla on mahdollisuus muistella tämän historiallisen päivän merkitystä Viron lähihistoriassa ja pohtia jokaisen yhteiskunnallista vastuuta.


– Kolmekymmentä vuotta sitten virolaiset, latvialaiset ja liettualaiset ojensivat kätensä ilmaistakseen rauhanomaisesti oikeutensa vapauteen. Tuolloisesta yksimielisyydestä, uskosta Baltian maiden itsenäisyyteen sekä alkujaan jopa utopistiselta tuntuneesta ideasta sai alkunsa itsenäistymisen aalto Itä-Euroopassa. Meillä on tarve muistella sitä yhtenäisyydentunnetta, joka liitti virolaisia 30 vuotta sitten. Samanlaista vastuuta, mielenlujuutta ja rohkeutta tarvitaan vapauden suojelemiseen joka päivä, Vabamun toiminnanjohtaja Keiu Telve kertoo.

Baltian ketju -näyttely avataan Telliskiven luovassa keskuksessa sijaitsevassa 100 metriä pitkässä käyttämättömänä seisovassa hämärässä käytävässä, johon alueella vierailevilla ihmisillä ei aiemmin ole ollut pääsyä. Tila täydentää vapaudesta kertovaa näyttelyä visuaalisesti – historiaa henkivä käytävä vie kävijän aivan kuin takaisin neuvostoaikaan.

Elämysnäyttelyssä kävijälle välitetään videon ja äänen avulla muistoja tuosta historiallisesta päivästä –muistoja kihelmöivästä odotuksesta, seisoskelusta pelloilla ja metsissä, kotimatkasta, yhteislaulusta ja täydellisestä yhteenkuuluvuuden tunteesta. Kävijä saa kuulla katkelmia myös Baltian ketjun uutisoinnista kansainvälisessä lehdistössä.

Telliskiven elämysnäyttelyn lisäksi suunnitteilla on myös kaksikielinen julistenäyttely, jonka voi tulostaa ja ripustaa näytteille Viron suurlähetystöissä ja kouluissa ympäri maailmaa.

Baltian ketju -näyttely aukeaa Telliskiven luovassa keskuksessa 23. elokuuta tarkalleen sinä päivänä, kun tiheä ja katkeamaton ihmisketju 30 vuotta sitten kulki kolmen valtion läpi.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Miehitysten ja vapauden museo Vabamu kertoo Viron traagisesta lähihistoriasta – Katso video!25.11.2018 07.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat