Puheenaihe

Virossa sähköpotkulautailijat viis välittävät turvallisuudesta – Moni kyselee sääntöjen perään

Viron yleisradion uutisen mukaan sähköpotkulautojen käyttäjät viis veisaavat turvallisuudesta ja ajelevat pahimmassa tapauksessa laudoilla humalassa.

 

Bolt

Poliisin arvion mukaan sähkökulkuneuvojen käyttäminen vaatisi liikennesääntöjä, sillä esimerkiksi sähköpotkulaudoilla ajellaan usein humalassa tai kuljetetaan useaa ihmistä kerralla. Potkulautailijat ovat tarvinneet myös lääkärin apua eikä konflikteilta muiden tiellä liikkujien kanssa ole vältytty.

Pohjoisen prefektuurin poliisipäällikkö Varmo Rein kertoo, että joissakin tapauksissa sähköpotkulautaonnettomuuksissa on tarvittu myös lääkärin apua. Suuremmilta onnettomuuksilta on kuitenkin toistaiseksi vältytty.

– Jalkakäytävillä on ollut konflikteja jalankulkijoiden ja potkulautailijoiden kesken. Myös potkulautailijoiden ja autoilijoiden kesken on ollut konflikteja. Liikenneonnettomuuksia ei ole onneksi vielä juurikaan sattunut, poliisipäällikkö Rein kertoo.

Myös kuljetussovellus Boltin edustaja Thomas Tammus toteaa, että pahempia onnettomuuksia ja rikkomuksia sähköpotkulautojen kanssa ei ole ollut. Ongelmana on kuitenkin se, että laudalla on usein yhden sijasta monta matkustajaa.

– Suurempia rikkomuksia ei ole ollut. Joskus nousevat nopeudet liian koviksi, kun kadulla on ihmisiä, tai ajetaan useampi matkustaja laudalla, Tammus täsmentää.

Varmo Rein toteaa, että suurin osa onnettomuuksista tapahtuu edelleen perinteisellä polkupyörällä, mutta juuri sähköpotkulaudalla ajellaan herkästi humalapäissä.

– Sellaista on sattunut usein, että alkoholia nauttinut henkilö on ajellut laudalla ja kaatunut. Yhden hengen liikenneonnettomuuksia niin sanoakseni.

Reinin mukaan sähkökulkuneuvoilla ajeleminen pitäisi olla paremmin säädeltyä.

– Kaikki tämä sähkökulkuneuvoilla liikkuminen vaatisi säännöstöä. Olen pannut merkille, että maailma on tässä asiassa mennyt eteenpäin, mutta säännöstö laahaa jäljessä.

Boltin edustaja Tammus kehottaa liikkujia noudattaman ennen kaikkea yleisiä liikennesääntöjä.

– Pyydämme ihmisiltä ymmärtäväistä suhtautumista ja liikennesääntöjen noudattamista, jotta kukaan ei asettaisi vaaraan itseään eikä muita.

Sähköpotku- tai rullalaudalla liikkuvien pitäisi muistaa, että liikennesääntöjen näkökulmasta he ovat apuvälinettä käyttäviä jalankulkijoita, joita muiden jalankulkijoiden ei tarvitse väistää eikä heidän lähestyessään hypätä ojaan. Sen sijaan juuri lautailijoiden on varmistettava, että he eivät estä jalankulkijoiden tavallista ja turvallista kulkua teillä.
 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat