Puheenaihe

Uudenlainen Maxima Express -myymälä palvelee asiakkaita Tallinna vanhassa kaupungissa

Tallinnan vanhan kaupungin sydämessä, Viru-kadulla, avautui kesäkuun lopulla uudenlainen Maxima Express -myymälä. Kyseessä on uuden konseptin ensimmäinen myymälä.

Thea Ekholm

Maxima Express on kuin pieni lähikauppa, jonka valikoimiin kuuluvat niin välipalat ja valmiit ateriat kuin peruselintarvikkeet ja kodintuotteetkin. Lisäksi myymälässä on paistopiste ja jopa tuoreet leikkokukat kuuluvat sen valikoimaan.

Viron Maximan hallituksen puheenjohtajan Marko Põderin mukaan uudenlainen myymälätyyppi vastaa asiakkaiden muuttuneisiin kulutustottumuksiin.

– Ihmiset haluavat tehdä ostoksia nopeasti lähellä kotia tai työpaikkaa ja myymälöiden on oltava siellä, missä asiakkaat ovat. Uusi Maxima Express palvelee sekä vanhan kaupungin asukkaita, siellä työskenteleviä ihmisiä että turisteja, Marko Põder sanoo.

Erilaiset asiakkaat on otettu huomioon myymälän tuotevalikoiman suunnittelussa. Tarjolla on niin peruselintarvikkeita ja kodintuotteita, kuin matkamuistoja ja maukas kotiruokalounaskin.

Kaksikerroksisen myymälän katutasossa on tarjolla nopeasti ostettavia tuotteita, kuten kahvia, tuorepuristettua mehua, välipaloja ja valmisruokia. Toisessa kerroksessa on muun muassa hygieniatuotteita. Myymälässä on myös pieni kahvila, jossa on maksuton wifi. Sitä voivat hyödyntää kahville tai syömään poikkeavat asiakkaat.

Viru-kadulla, vinottain ravintola Olde Hansaa vastapäätä sijaitseva myymälä on avoinna joka päivä klo 08.00-22.00.
 

Maxima Viro

  • Maxima-ketju viettää tänä vuonna Virossa 15-vuotisjuhlavuottaan, sillä ensimmäinen ketjun myymälä avattiin massa vuonna 2004.
  • Ketjuun kuuluu yhteensä 81 myymälää.
  • Viron Maximassa työskentelee noin 3 700 ihmistä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat