Puheenaihe

Viron Prisma laskee alkoholijuomien hintoja heinäkuun ensimmäinen päivä

Prisma Peremarket laskee sekä vahvojen että mietojen alkoholijuomien hintoja heinäkuun ensimmäisestä päivästä alkaen. Muutoksen syynä on Viron hallituksen päätös laskea alkoholin valmisteveroa 25 prosentilla.

Prisma.fi

Noin puolet Prisman valikoimissa olevista alkoholituotteista saa uuden hinnan alkoholiveron laskun myötä. Esimerkiksi oluen hinta laskee keskimäärin 14 sentillä.

Prisma päätti siirtää veronalennuksen heti kuluttajahintoihin, vaikka varastossa on vielä kalliimmalla verokannalla ostettuja tuotteita.

– Prisma haluaa tarjota asiakkailleen pysyvästi edulliset hinnat myös alkoholituotteissa ja alennamme hintoja varastossa olevista tuotteista huolimatta, Prisma Peremarketin valikoimajohtaja Kaim Niitaru sanoo.

Prismoissa laskee yli 300, lähinnä virolaisen, alkoholituotteen hinta valmisteveron mukaisesti. Esimerkiksi oluen hinta laskee keskimäärin 14 sentillä ja vahvan alkoholin hinta puolestaan laskee keskimäärin 1,5 euroa.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Viron Prisma ryhtyy myymään viimeisen myyntipäivän tuotteita iltaisin 60 prosentin alennuksella – Tavoitteena vähentää ruokahävikkiä entisestään16.5.2019 19.37
Prisma on ensimmäinen kauppaketju Virossa, joka ottaa vastaan pantittomia juomapakkauksia9.4.2019 22.18

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat