Minne mennä

Suomalaisvalokuvaaja Pentti Sammallahden näyttely on yksi Tallinnan Fotografiskan avajaisnäyttelyistä

Ensi viikolla, 20. kesäkuuta avaa ovensa Tallinnan uusi Fotografiska-museo. Yksi museon avajaisnäyttelyistä on suomalaisvalokuvaaja Pentti Sammallahden Kaukainen maa -näyttely.

Pentti Sammallahden teoksia on esillä Tallinnan Fotografiska-museossa.

Pentti Sammallahti

Pentti Sammallahti on yksi Suomen tunnetuimpia valokuvaajia ja taiteilijoita. Hänen Kaukainen maa -näyttelynsä tarjoaa mielenkiintoisen matkan salaperäiseen maahan, joka on olemassa samaan aikaan sekä todellisuudessa että mielikuvituksessamme.

Sammallahti kasvoi kuvien ympäröimänä. Hänen isoäitinsä Hildur Larsson oli tunnustettu ruotsalainen valokuvaaja, joka teki töitä helsinkiläiselle Kaiku-sanomalehdelle 1900-luvulla. Yhdeksänvuotias Sammallahti päätti ryhtyä valokuvaajaksi, kun hänen isänsä vei hänet Edward Steichenin kuratoimaan The Family of Man -näyttelyyn. Vain kaksi vuotta myöhemmin Sammallahti otti ensimmäiset valokuvansa, joissa hän kuvasi jokapäiväistä elämää Helsingissä.

Jo yli 50 vuoden ajan Sammallahti on vanginnut kuviinsa luonnon monimuotoisuutta ja sen mysteerejä kaikkialla maailmassa. Hänen upeissa kuvissaan luonnollinen ja keinotekoinen, todellisuus ja fantasia sekoittuvat väistämättä toisiinsa.

Kaukainen Maa -näyttelyllä on ainutlaatuinen yhteys Viroon. Se sisältää kahdeksan kuvan sarjan, joka on otettu Tallinnassa talvella 1981. Sammallahti vietti tuolloin vain muutamia minuutteja kuvaten ohikulkijoita ruuhkaisella kadulla.

– Hän ei ole dokumentaarinen valokuvaaja tai luontokuvaaja, vaan valokuvataiteilija, jonka töihin vaikuttavat myös viittaukset musiikkiin, runouteen ja kirjallisuuteen. Hänen kielensä on hyvin runollinen ja sisältää kulttuurisia piirteitä, jotka saattavat jäädä aluksi huomaamatta ja aueta vasta ajan kanssa, Kaukainen Maa -näyttelyn kuraattori Anna Mustonen kertoo.

Kaukainen Maa -näyttely on esillä Tallinnan Fotografiska-museossa 20.6. alkaen. Pentti Sammallahden lisäksi avajaisnäyttelyssä ovat mukana Jimmy Nelsonin ”Homage to Humanity”, Anja Niemen ”In Character” sekä Anna-Stina Treumundin ”Anna-Stina Treumund: Lilli, Reed, Frieda, Sabine, Eha, Malle, Alfred, Rein, Mari.”

Fotografiska Tallinn, Telliskivi 60a-8, Tallinna
 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Tallinna saa oman Fotografiska-valokuvamuseon29.3.2019 07.34

Etusivulla nyt

Uusimmat: Minne mennä

Luetuimmat

Uusimmat