Puheenaihe

Polkupyörien kuljettamista junissa rajoitetaan Virossa kesän ajan

Viron yleisradion uutisen mukaan junayhtiö Elron rajoittaa polkupyörien kuljettamista matkustajajunissa kesän aikana.

Visit Tallinn / Kadi Liis Koppel

Junayhtiön mukaan kyse on kesäsesongin suuremmista matkustajamääristä ja pyörien kuljettamisen aiheuttamista ongelmista matkustajille. Joillain junavuoroilla pyörien mukaan ottaminen on kokonaan kielletty.

Elronin mukaa matkustajat ovat antaneet palautetta siitä, että junissa kuljetettavat pyörät estävät matkustajia liikkumasta junassa ja pääsemästä esimerkiksi wc:hen. Jotkut matkustajat ovat myös lianneet vaatteensa kulkiessaan polkupyörien ohi täydessä junassa. Lisäksi yksi polkupyörä vie usean matkustajan verran tilaa junassa.

Tästä johtuen polkupyörien kuljettaminen junissa on kokonaan kielletty Tarton, Narvan ja Viljandin junareiteillä ja rajoituksia on Paldiskin reitillä.

Lisätietoja rajoituksista ja kielloista löytyy Elronin verkkosivuilta juna-aikataulujen yhteydestä.
Yhtiön mukaan kaikilla junareiteillä tulee olemaan ainakin joitakin vuoroja, joilla polkupyörän kuljettaminen on sallittua.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat