Puheenaihe

Alkoholin kulutus oli Virossa viime vuonna alhaisimmillaan vuosikymmeneen

Viron yleisradion uutisen mukaan tuore tutkimus kertoo alkoholin kulutuksen olleen Virossa viime vuonna alhaisimmillaan vuosikymmeneen.


 

Arkistokuva / Tiina Örn

Tulokset selviävät Viron sosiaaliministeriön tilaamasta tutkimuksesta, jonka toteutti Viron taloudellinen tutkimuskeskus.

Viime vuonna virolaiset kuluttivat keskimäärin 10,1 litraa absoluuttista alkoholia yhtä aikuista kohti. Se on kaksi prosenttia vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Ulkomailta virolaiset toivat juomia absoluuttiseksi alkoholiksi muutettuna 3,3 litraa yhtä aikuista kohti. Yhteensä 35 prosenttia aikuisista virolaisista oli ostanut alkoholijuomat Latviasta ja 14 prosenttia heistä oli matkustanut maahan ainoastaan alkoholiostosten vuoksi.

Kyselyyn vastanneista 59 prosenttia oli sitä mieltä, että alkoholin kulutuksen taso on edelleen liian korkea Virossa. Vastaajien mielestä pahimmat alkoholin aiheuttamat ongelmat Virossa ovat humalassa ajaminen, kotiväkivalta ja terveysongelmat.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat