Puheenaihe

Tallinnan Fotografiska avaa ovensa kuukauden päästä

Telliskiven luovan keskuksen keskusaukion laidalla, Fotografiska-museon työmaalla paiskitaan hommia kiihtyvällä vauhdilla, sillä kuukauden päästä 20. kesäkuuta pitäisi olla valmista.

Tältä museon rakennustyömaalla näyttää nyt.

Thea Ekholm

Uusi museorakennus on jo kuorittu suojahupusta, mutta rakennustelineet koristavat vielä sen fasadia. Myös sisällä rakennuksessa on paljon tehtävää. Hankkeen takana olevan nelikon jäsenet Margit Aasmäe ja museon ravintolasta vastaava Peeter Pihel ovat kuitenkin luottavaisia avajaisaikataulun suhteen.

– Olemme ylpeitä siitä, että Tallinna on ensimmäinen paikka Ruotsin ulkopuolella, jonne Fotografiska avataan. Tämä oli meillekin pienoinen yllätys, sillä New Yorkin, Shanghain ja Lontoon museoiden valmisteluprojektit oli aloitettu ennen meitä, Margit Aasmäe kertoo.

Tallinnan valokuvataiteenmuseo tulee työskentelemään alueellisesta näkökulmasta ja siellä tullaan näkemään myös paikallisten ja naapurimaiden taiteilijoiden töitä. Lisäksi esillä on tietenkin Fotografiska Tukholman kokoamia näyttelyitä.

– Haluamme olla paikallinen museo, joka voi hyödyntää hyviä suhteitaan naapurimaihimme Suomeen, Latviaan ja Venäjään. Esimerkiksi avajaisnäyttelyssämme ovat esillä suomalainen, norjalainen ja virolainen valokuvaaja, Aasmäe sanoo.

Tallinnan Fotografiska-museossa on saman verran seinäpinta-alaa kuin Tukholmassa ja esillä on aina neljä näyttelyä kerralla. Lisäksi museon tiloihin tulee myymälä, ravintola, kahvila ja baari.

Ravintola tulee museon kuudenteen kerrokseen ja sieltä on upea näköala yli Tallinnan.

– Emme ole pelkkä museo vaan kohtaamispaikka ihmisille. Tiloissamme tullaan järjestämään myös konsertteja, keskustelutilaisuuksia ja muita tapahtumia, Aasmäe lisää.

Tallinnan Fotografiska-museon ravintolan vetäminen oli virolaiselle huippukeittiömestari Peeter Pihelille hyvä syy palata Viroon. Viime vuodet hän on työskennellyt kahden Michelin-tähden Fäviken-ravintolassa Ruotsissa.

– Nyt on aika ravistella maailmaa ja sen luutuneita käsityksiä. Tarjoamme ravintolassa kasvisruokaa ja jos asiakas haluaa oheen annoksen lisäproteiinia, kuten lihaa tai kalaa, hän maksaa siitä ekstraa. Kalleinta ravintolan keittiössä ei tällä kertaa ole uuni vaan laadukas kompostori, Peeter Pihel naurahtaa.

Uuden ravintolan johtoajatuksena on Pihelin mukaan vastuullisuus, joka näkyy ruoan ja sen valmistustapojen lisäksi myös kaikessa muussa. Lisäksi ravintolassa pyritään zero waste -ajatteluun.

– Myös henkilökuntaa kohdellaan vastuullisesti, eikä heitä polteta loppuun liialla työllä. Haluan, että keittiötiimini on kuin jalkapallojoukkue. Kaikki ymmärtävät yhteiset tavoitteet ja tekevät niiden eteen töitä, Pihel lisää.

Tallinnan Fotografiska-museo avaa ovensa suurelle yleisölle 20.6.2019. Avajaisnäyttelyn taiteilija on Jimmy Nelson.
Museo on avoinna sunnuntaista keskiviikkoon klo 09.00-23.00 ja torstaista lauantaihin klo 09.00-01.00.

Fotografiska Tallinn, Telliskivi 60a/8, Tallinna

 

Fotografiska-valokuvataiteenmuseo

  • Tukholman Fotografiska-museon ovat perustaneet veljekset Jan ja Per Broman vuonna 2010.
  • Museo on yksi kaupungin suosituimmista nähtävyyksistä.
  • Fotografiska on jo aikaisemmin kertonut laajentuvansa myös Shanghaihin, Lontooseen ja New Yorkiin, mutta Tallinna oli yllätysnimi kaikille.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat