Puheenaihe

Viro haluaa suomalaismatkailijat takaisin – Tavoitteena palata vuoden 2013 tasolle

Tilastot puhuvat karua kieltä. Muutaman viime vuoden aikana suomalaismatkailijoiden määrä Virossa on kääntynyt laskuun. Asiasta kertovat myös matkailualan yritysten kokemukset. Ovipumppu ei laula enää samaan tahtiin, varsinkaan Tallinnassa.

Viron matkailun edistämiskeskuksen johtaja Margus Samelin mukaan suomalaisten määrä Virossa ei palaudu hetkessä.

EAS

Vaikka tilastoista ja niiden paikkansa pitävyydestä voidaan olla montaa mieltä, ovat sekä Viron tilastokeskus, Viron keskuspankki että Tallinnan kaupunki päässeet samaan tulokseen: suomalaismatkailjoiden määrä vähenee.

Vähenemisen määrä riippuu siitä, keneltä kysyy. Viron keskuspankin tilastojen mukaan suomalaiset tekivät viime vuonna Viroon hiukan yli kaksi miljoonaa matkaa. Se on viisi prosenttia vähemmän kuin vuonna 2017.

Tallinnan kaupungin alustavien tilastojen mukaan suomalaisten osuus kaikista Tallinnassa vierailleista ulkomaisista matkailijoista oli viime vuonna 40 prosenttia eli noin 578 250 matkailijaa. Määrä laski 11 prosenttia vuoteen 2017 verrattuna.

Viron tilastokeskuksen majoitustilastojen mukaan vuonna 2018 suomalaismatkailijoiden yöpymisten määrä Virossa laski 9 prosenttia vuoteen 2017 verrattuna. Suomalaisten osuus kaikista Virossa yöpyneistä ulkomaisista turisteista on 39 prosenttia.

Helmikuussa 2019 suomalaismatkailijoiden määrä väheni enää vain 0,4 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.

– Esimerkiksi tammikuussa yöpyneiden matkailijoiden määrä väheni Tallinnassa, mutta Tartossa se puolestaan kasvoi 24 prosenttia. Meidän täytyy nyt selvittää, mitä suomalaismatkailijat haluavat ja tarjota heille hyvä syy tulla Viroon, Viron elinkeinoelämän kehityssäätiön (EAS) matkailun edistämiskeskuksen johtaja Margus Sameli toteaa.

Samelin mukaan nyt pitää miettiä, kuinka monta kertaa sama ihminen voi käydä yhdessä kaupungissa. Jos matkailija on käynyt Tallinnassa jo kymmenen kertaa, hänelle pitää antaa hyvä syy, joka saa hänet tulemaan vielä uudestaan.

Haasteita aiheuttaa myös matkailijoiden muuttunut käytös. Päätökset matkalle lähtemisestä tehdään entistä lyhyemmällä aikavälillä ja halpalentoyhtiöiden ansioista muutaman päivän kaupunkilomalle pääsee edullisesti muuallekin kuin Tallinnaan.

– Matkailija haluaa kokea aina jotain uutta. Siihen meidän pitää tarjota ideoita. Esimerkiksi erilaiset tapahtumat, kuten konsertit ja urheilutapahtumat kiinnostavat ihmisiä. Lisäksi pitää huomioida erilaiset kohderyhmät. Meillä pitää olla tarjontaa niin lapsiperheille kuin automatkailijoillekin, Sameli sanoo.

Margus Sameli aloitti Viron matkailun edistämiskeskuksen johdossa puoli vuotta sitten. Vaikka moni kaipaa pikaisia ja konkreettisia toimia suomalaisten houkuttelemiseksi takaisin Viroon, päätettiin matkailun edistämiskeskuksessa aloittaa työt rauhassa analysoimalla olemassa olevia työkaluja ja toimintatapoja sekä keräämällä mahdollisimman paljon tilastotietoa ja dataa suomalaismatkailijoista.

– Analyysin myötä huomasimme, että meillä on paljon parannettavaa monissa perusasioissa, kuten Visit Estonia -verkkosivuston toimivuudessa, näkyvyydessä Suomen markkinoilla ja suomenkielisen materiaalin tarjoamisessa matkailijoille.

Maaliskuussa Viron matkailun edistämiskeskus kokosi saman pöydän ääreen matkailualan tärkeät toimijat Suomesta ja Virosta miettimään keinoja suomalaisten houkuttelemiseksi takaisin. Mukana yhteistyössä ovat Tallinnan satama, Tallink, Eckerö Line, Viking Line, Finnair, Viron matkailualan yritysten liitto, Viron hotelli- ja ravintolaliitto, Viron kylpyläliitto ja Tallinnan matkailuviraston edustajat.

– Meillä kaikilla on sama tavoite. Saada suomalaiset takaisin Viroon. Konkreettisesti se tarkoittaa sitä, että haluamme palauttaa suomalaismatkailijoiden määrän huippuvuoden 2013 tasolle ja saada suomalaiset kuluttamaan myös enemmän rahaa Virossa, Sameli kertoo.

Kasvua lähdetään tavoittelemaan +1-teemalla. Koska virolaisten tilastojen mukaan vain seitsemän prosenttia suomalaisista ei ole koskaan käynyt Virossa, on viestinnän ja markkinoinnin avulla nyt tarkoitus motivoida niitä 93 prosenttia suomalaista tekemään +1. Eli esimerkiksi tekemään vuodessa yhden matkan enemmän Viroon, viettämään maassa yhden yön enemmän, osallistumaan yhteen konserttiin enemmän ja niin edelleen. Pienistä puroista kasvaa toivottavasti isompi virta.

– Emme puhu rahasta tai budjeteista tämän projektin yhteydessä. Tarkoitus on yhteistyössä kaikkien kumppanien kanssa tehdä tuotekehitystä, parantaa viestintää eri kanavien kautta ja tarjota yhtenäistä markkinointimateriaalia asiakasmarkkinoinnin käyttöön. Lisäksi kaikki Visit Estonian tuottama markkinointimateriaali on yhteistyökumppaneidemme käytössä.

Tuotekehityksellä Sameli tarkoittaa esimerkiksi erilaisille asiakasryhmille räätälöityjen spa-pakettien ideoimista ja verkkosivujen kääntämistä suomen kielellä, sillä tällä hetkellä monilla sivustoilla esimerkiksi matkalippujen ostaminen onnistuu vain viron kielellä.

Lisäksi Viron matkailun edistämiskeskus on palkannut Suomen ja Viron matkailualan yritysasiakkaiden suhdetoimintaan keskittyvän henkilön ja etsii parhaillaan myös viestintäpäällikköä Suomen markkinoille.

– Suomalaisten määrä ei palaudu ennalleen hetkessä. Tässä on kyse pitkän aikavälin projektista, jonka tavoitteet ovat 3-5 vuoden päässä.

Margus Samelin mukaan Viron matkailun vahvuuksia ovat monenlaiset tapahtumat, joihin suomalaiset tulevat mielellään. Tiedottamista ja viestimistä tapahtumista tulee kuitenkin parantaa ja tarjota tietoa suomen kielellä.

Myös Viron ruokakulttuuri ja eläväinen ravintolakulttuuri houkuttelee matkailijoita maahan.

– Parannettavaa on tällä hetkellä perhematkailun tarjonnassa. Meiltä puuttuu perheille sopivia kohtuuhintaisia hotelleja, Sameli toteaa.

Toinen potentiaalinen kohderyhmä ovat Margus Samelin mukaan nuoret, jotka pitäisi opettaa matkustamaan Viroon Berliinin sijaan.

– Nuoret eivät yksin ole kuitenkaan ratkaisu ongelmaamme vaan meidän pitää tarjota kaikille koko ajan pienemmiksi kohderyhmiksi pirstaloituville matkailijoille hyvä syy tulla Viroon.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Virossa yöpyneiden matkailijoiden määrä kasvoi viime vuonna, mutta vain prosentin verran13.2.2019 10.30
Viron matkailuala yhdistää voimansa saadakseen suomalaismatkailijat palaamaan maahan14.3.2019 18.12

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat