Puheenaihe

Tallinnan lentokentän matkustajamäärä ja liikevaihto kasvoivat viime vuonna

Vuoden 2018 tilinpäätöksen mukaan Tallinnan lentokentän liikevaihto oli viime vuonna 43,8 miljoonaa euroa, mikä on 9 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Lisäksi lentokentän nettotulos kasvoi 16 prosenttia edellisvuoteen verrattuna, ollen 7,5 miljoonaa euroa.

Visit Tallinn

Tallinnan lentokentän johtokunnan puheenjohtajan Piret Mürk-Duboutin mukaan hyvät lentoyhteydet ovat avain valtion talouden kehitykseen.

– Suorilla lentoyhteyksillä on vaikutusta ulkomaisiin investointeihin, valtioiden kaupallisiin suhteisiin sekä vientiin, palveluihin, matkailuun ja tuottavuuteen. Lentokentän tiimi työskentelee päivittäin sen eteen, että saamme avattua uusia mahdollisuuksia matkustaa Tallinnasta Euroopan tärkeimpiin kaupunkeihin. Tavoitteenamme on rikkoa viiden miljoonan matkustajan raja lähivuosina, Mürk-Dubout toteaa.

Viime kesänä Tallinnan lentokentältä pystyi lentämään ennätykselliseen määrän kohteita. Suorat lennot veivät 41 kohteeseen.

Tänä vuonna ympärivuoden toimivia reittejä on 27 ja kesällä suorilla lennoilla pääsee 37 kohteeseen.

Tallinnan lentokentällä liikennöi 16 eri lentoyhtiötä, joista uusin on Wizz Air. Se alkoi lentää Tallinnasta Kieviin ja Lontooseen viime vuonna. Vuosi 2018 toi Tallinnan kentällä paljon uusia kohteita. Tänä vuonna on tarkoitus keskittyä nykyisten reittien lentojen tiheyden lisäämiseen, jotta ne palvelevat hyvin liikematkustajia.  

Viime vuonna Tallinnan lentokentällä tehtiin matkustajaennätys, kun 3 miljoonan matkustajan raja rikkoutui. Tälle vuodelle odotetaan noin 7 prosentin kasvua matkustajamääriin.

Lentomatkustajien määrä kasvoi viime vuonna myös Viron muilla lentokentillä. Alueellisten lentokenttien kautta kulki vuonna 2018 yhteensä 61 507 matkustajaa, mikä on yi 620 matkustajaa enemmän kuin edellisvuonna.

Tallinnan lentokentän matkustajamäärä on jatkanut kasvuaan tänä vuonna. Maaliskuussa kentän kautta kulki yli 231 000 matkustajaa, mikä on 10 prosenttia enemmän kuin vuonna 2018. Eniten matkustajamäärä kasvoi Lontoon, Tukholman ja Kööpenhaminan reiteillä.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat