Puheenaihe

Italia näkyy ja maistuu kevään aikana Silja Europalla

Tänä keväänä Italia näkyy, maistuu ja kuuluu Helsinki-Tallinna -reittiä kulkevalla Sija Europalla. Laivan italialainen ravintola Tavoláta on saanut uuden menun, joka on laivojen oman keittiötiimin käsialaa.

Ravintola Tavolátan uudessa menussa näkyy Silja Symphonyn keittiömestari Katja Erikssonin ja toimittaja Ella Kannisen käsiala.

Tallink Silja

Lisäksi Italiaa ja italialaista ruokaa rakastava toimittaja ja juontaja Ella Kanninen on valinnut listalta neljä suosikkiaan, jotka kuvastavat juuri hänen Italiaansa.

– Menujen suunnittelutyö on keittiötiimin kesken käynnissä oikeastaan koko ajan. Uusia ideoita ja vaikutteita syntyy ihan arjen keskellä. Näistä oivalluksista, kautta aikojen suosituimmista annoksista, asiakkaiden toiveista ja keittiötiimin yhteistyöstä on koottu uusi italialainen menu, Silja Symphonyn keittiömestari Katja Eriksson kertoo.

Tavoláta-ravintoloiden perusajatus on kokoontua yhdessä pöydän ääreen ja jakaa annoksia seurueen kesken. Esimerkiksi runsas Grande antipasto -lautanen tai jälkiruoissa italialaiset keksit toimivat jaettuna erinomaisesti. Myös kokonaisena paistettu meriahven sopii hyvin jaettavaksi ja maistettavaksi pöytäseurueen kesken.

Italialaisia Tavoláta-ravintoloita on Silja Europan lisäksi myös Silja Serenadella, Silja Symphonylla, Baltic Princessillä ja Galaxyllä. Uusi menu on voimassa ravintoloissa vuoden 2019 loppuun saakka.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat