Puheenaihe

Katso tästä viikonlopun sää Tallinnassa – Luvassa auringonpaistetta ja terassikelejä

Kevät saapuu vähitellen Tallinnaan ja tulevana viikonloppuna päivälämpötilat ovat jo kymmenen asteen paremmalla puolella kaikkina päivinä. Myös aurinko lämmittää jo mukavasti.

Viron ulkoilmamuseo

Viikonloppu alkaa perjantaina melkein selkeässä ja poutaisessa säässä. Lämpötila on heti aamusta reilusti plussan puolella ja nousee päivän aikana yli kymmeneen plusasteeseen. Selkeä ja poutainen sää jatkuu iltaan saakka, jolloin sää pilvistyy, mutta pysyy poutaisena.

Lauantaiaamuna sää on Tallinnassa melko pilvinen, mutta poutainen. Aamupäivän aikana sää hiukan selkenee ja muuttuu puolipilviseksi. Lämpötila nousee taas yli kymmeneen plusasteeseen. Puolipilvinen ja poutainen sää jatkuu iltaan saakka.

Myös sunnuntaiaamu valkenee selkeässä ja poutaisessa säässä. Aamupäivän aikana sää muuttuu melko pilviseksi, mutta pysyy poutaisena ja lämpötila nousee kuitenkin kymmeneen plusasteeseen. Pilvinen, mutta poutainen sää jatkuu iltaan saakka.

Suomenlahdella on odotettavissa perjantaiaamuun asti etelän ja kaakon välistä tuulta 6-11 metriä sekunnissa ja hyvä näkyvyys. Lauantaiaamuna Suomenlahdella tuulee 4-5 metriä sekunnissa.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat