Puheenaihe

Kevään lämpöiset säät ja raidetyöt tuovat muutoksia Viron junaliikenteen aikatauluihin

Viron yleisradion uutisen mukaan kevään lämpöiset säät mahdollistavat taas junaraiteiden kunnostustöiden aloittamisen, mikä vaikuttaa junaliikenteen aikatauluihin.

Visit Tallinn / Kadi Liis Koppel

Aikataulumuutokset astuivat voimaan sunnuntaina, maaliskuun viimeinen päivä. Suurimmat muutokset koskevat Tallinna-Narva -junayhteyttä, jossa lähtöajat muuttuvat tunnilla.

– Tallinna-Moskova -junaretin aikataulun muutos vaikuttaa myös muihin junareitteihimme, Viron junien matkustajaliikenteestä vastaavan Elronin myyntipäällikkö Ronnie Kongo kertoo.

Aikataulumuutoksen myötä Tallinnasta Narvaan kulkeva juna saapuu perille tuntia nykyistä aikaisemmin.

Elron tekee tiivistä yhteistyötä Viron rautateiden kanssa, jotta ratatöiden aiheuttamat muutokset olisivat matkustajille mahdollisimman vähäisiä. Matkustajilta toivotaan kuitenkin ymmärrystä kunnostustöiden suhteen, sillä aikataulumuutokset ovat väistämättömiä ja osa yhteyksistä joudutaan korvaamaan busseilla.

Tarkista uudet juna-aikataulut Elronin verkkosivuilta.
 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Ukraina toivoo voivansa jatkaa Kiova-Riika -junareittiä Tallinnaan saakka13.8.2018 19.05

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat