Lauantaina Viron länsirannikolta löydetty hylkeenpoikanen on toimitettu Riian eläintarhaan

Postimees-lehden uutisen mukaan viime lauantaina Treimanin rannalta, Pärnun maakunnasta löydetty hylkeenpoikanen on toimitettu Riian eläintarhaan.

Lilli Tölp

Alun perin toiveena oli, että hylkeenpoikanen pystyisi palaamaan äitinsä luokse, mutta liian uteliaat ihmiset tekivät tämän mahdottomaksi.

Viron villieläinkeskuksen hallituksen jäsenen Katrin Idlan mukaan noin kymmenen ihmistä oli saapunut katsomaan hylkeenpoikasta viikonloppuna. Ihmiset olivat vieneet eläimen mereen uimaan ja autoonsa lämmittelemään. Joku oli jopa halunnut viedä hylkeenpoikasen kotiinsa.

Tämä oli ollut eläimelle järkyttävä kokemus, ja tapahtumat olivat aiheuttanut eläimelle todennäköisesti enemmän haittaa kuin hyötyä. Koska hylkeet ovat Virossa uhanalainen laji ja noin viikon ikäinen hylkeenpoikanen oli rannalla täysin suojaton sekä eläimiä että ihmisiä vastaan, Viron villieläinkeskus ja hyljeasiantuntija Mart Jüssi päättivät siirtää poikaisen turvaan.

Löytäjänsä mukaan Krapsiksi nimetty norpanpoikanen vietiin kahden vapaaehtoisen avustuksella Riian eläintarhaan autokuljetuksella. Kyydissä oli myös kaksi muuta hylkeenpoikasta, jotka oli löydetty eri paikoista. Poikaset vietiin Latviaan, koska Riian eläintarhassa on tarvittavaa osaamista ja kokemusta hylkeenpoikasten hoidosta, mitä esimerkiksi Tallinnan eläintarhassa ei ole.

Hylkeenpoikasten löytyminen yksin rannalta ei ole Virossa harvinaista. Viron villieläinkeskus saa aiheesta useita puhelinsoittoja vuosittain.

 

 

Etusivulla nyt

Uusimmat:

Luetuimmat

Uusimmat