Puheenaihe

Tallinna raatihuoneen kello pysähtyi tänään – Onneksi vain korjaustöiden vuoksi

Tallinnan raatihuoneentorin laidalla sijaitsevan raatihuoneen kello pysähtyi tänään tiistaina. Onneksi kyseessä ei ole mitään vakavaa, vaan legendaarinen kello tarvitsi vain pieniä huoltotöitä.

Visit Tallinn

Raatihuoneen seinässä vuodesta 1843 lähtien palvelleen kellon mekanismi vaihdettiin automaattiseksi vuonna 2000, kun vanha mekanismi ei enää huoltotoimenpiteistä huolimatta toiminut sujuvasti. Tänään oli sitten taas aika vaihtaa 19 vuotta hyvin palvellut mekanismi taas uuteen.

Ongelmat kellon kanssa alkoivat viime vuoden marraskuussa, kun sen automatiikka ei enää toiminut, eikä siirtänyt kelloa talviaikaan. Silloin kello asetettiin oikeaan aikaan käsin, mutta sekään ei auttanut. Kello vaihteli päivää ja vuotta oman mielensä mukaan. Viime aikoina kello on näyttänyt oikeaa aika, mutta lyönyt väärän määrän lyöntejä tasatuntien merkiksi.

Tämän päiväisten huoltotoimenpiteiden jälkeen kaiken pitäisi taas olla kunnossa.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat