Puheenaihe

Korot nousevat ensi vuonna, pitääkö nyt huolestua? Näin vastaa pankki

Korkotason nousun ennakoidaan nostavan 12 kuukauden euriborin plussalle ensi syksynä, mikä vaikuttaisi myös suomalaisten asuntolainojen korkoihin. Korkotaso nousee tämän hetkisten näkymien mukaan hyvin maltillisesti.

Riitta Supperi

Aktia ennustaa korkojen nousun näkyvän suomalaisten asuntolainoissa vuoden päästä syksyllä 2019, kun 12 kuukauden euriborin arvioidaan nousevan plussalle ja Euroopan keskuspankin odotetaan nostavan korkoa.

– Korkojen nousussa ei ole näillä näkymin odotettavissa mitään äkillistä käännettä, vaan puhumme 0,5–1 prosenttiyksikön noususta lähivuosina. Toisaalta tällä hetkellä maailmantaloudessa on monia epävarmuustekijöitä, ja siksi varautuminen heilahteluihin ja muutoksiin kannattaa.”

Pitkään nollakorkojen maailmassa eläneitä asuntovelallisia tämä voi säikäyttää, mutta Schauman muistuttaa, että kyse on maltillisesta käänteestä.

Korkojen nousuun voi varautua monella tavalla. Hyviä vaihtoehtoja ovat esimerkiksi säästäminen, pankin korkosuojatuotteen hankinta tai maksusuunnitelman muuttaminen.

– Nyt olisi ensisijaisen tärkeää, että asuntovelalliset tuntevat oman taloutensa kokonaistilanteen ja tarpeen mukaan esimerkiksi säästävät korkojen nousua varten taloudellista puskuria. Pankki testaa lainaneuvotteluissa lainanottajan kykyä selvitä kuuden prosentin korkoista, joten sopiva säästettävä summa voisi olla nykyisen koron ja kuuden prosentin erotus, neuvoo Aktian Helsingin ja Vantaan aluejohtaja Oscar Taimitarha.

Arviot korkojen noususta eivät vielä näytä laskevan suomalaisten lainanottoinnokkuutta, vaikka asuntojen hinnat ja lainamäärät ovat kasvukeskuksissa nousussa.

– Korkojen nousu ei näy vielä suomalaisten halussa ottaa asuntolainoja. Asuntokauppa käy yhä ja asuntojen hinnat noudattavatkin viime aikojen trendiä, jossa pääkaupunkiseudun ja kasvukeskuksien hinnat nousevat, mutta syrjäisempien seutujen asuntojen hinnat laskevat, Schauman jatkaa.

Kasvukeskuksista ja varsinkin Helsingistä löytyvät Suomen arvokkaimmat asunnot ja suurimmat asuntolainat, mutta samalla hintojen kehitys vaihtelee asuinalueittain.

Esimerkiksi vuoteen 2005 verrattaessa Helsingin ydinkeskustan hinnat ovat nousseet noin 80 prosenttia, kun taas Helsingin reunoilla hinnat ovat nousseet noin 45 prosenttia.

Muissa kasvukeskuksissa hintojen kehitys on ollut selvästi maltillisempaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat