Minne mennä

Tallinnan tapahtumat marras- ja joulukuussa

Talvinen Tallinna tarjoaa matkailijalle paljon kokemista ja näkemistä myös marras- ja joulukuussa.

Visit Tallinn

Tallinnan ravintolaviikko 1.-7.11.
Tallinnan ravintolaviikkoa vietetään marraskuun ensimmäisellä viikolla. Sen aikana on mahdollisuus tutustua edullisesti Tallinnan ravintoloihin ja niiden erikoismenuihin. Tarjolla on sekä lounaita että illallisia erikoishintaan.

Kasvisruokamessut 3.-4.11.
Tallinnan Kulttuurikattilassa järjestettävistä vegaanimessuista on muutamassa vuodessa kasvanut Baltian maiden suurin vegaanitapahtuma, joka esittelee kiinnostavia kasvisruokauutuuksia ja vegaanista elämäntapaa.

Martin markkinat 8.-10.11.
Saku Suurhallissa järjestettävät Martin markkinat, Mardilaat, on varsinainen virolaisen käsityön juhlatapahtuma, joka keskittyy tänä vuonna Setumaan perinnekulttuuriin.

Viron parhaat ravintolat 12.11.
Ravintolaopas White Guide julkaisee marraskuussa Tallinnan Kulttuurikattilassa uusimman listauksensa Viron parhaista ravintoloista vuodelle 2019. Samaan aikaan järjestetään myös Viron juomafestivaalit.

Pimeiden öiden elokuvafestivaali PÖFF 16.11.-2.12.
Marraskuussa Pimeiden öiden elokuvafestivaali tuo Tallinnan valkokankaille kansainväliset huippuelokuvat sekä Viron elokuvauutuudet.

Tallinnan joulutori 16.11.2018-7.1.2019
Marraskuun lopulla avautuva Tallinnan joulutori on avoinna joka päivä tammikuun alkuun saakka. Tunnelmallisella torilla voi tehdä ostoksia ja nauttia kuumasta hehkuviinistä.

Kansainvälinen joulubasaari 25.11.
Radisson Blu Sky -hotellissa on vuosittain Virossa toimivien suurlähetystöjen järjestämä joulubasaari, jossa lähetystöt myyvät oman maansa jouluperinteisiin kuuluvia ruokaherkkuja. Tapahtuman koko tuotto menee hyväntekeväisyyteen.

Joulujazz 28.11.-15.12.
Jazzkaar-festivaali järjestää lähestyvän joulun kunniaksi erityiset Joulujazzit, joiden aikana konsertteja järjestetään niin kirkoissa, klubeilla kuin konserttisaleissakin.

Piparkakkumania-näyttely 5.12.2018-6.1.2019
Piparkakkumania eli Piparkoogimaania-näyttelyssä kaikki esineet on valmistettu piparkakkutaikinasta. Tänä vuonna näyttelyn teemana on 100-vuotisjuhlavuottaan viettävä Viro. Näyttelyn ohessa järjestetään myös piparkakkutyöpajoja.
 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Minne mennä

Luetuimmat

Uusimmat