Puheenaihe

Viron sosiaaliministeriö kannattaa Viron siirtymistä kesäaikaan ympäri vuoden

Viron sosiaaliministeriö kertoo tiedotteessaan tukevansa Euroopan komission ehdotusta, jonka mukaan EU-maissa luovuttaisi kellon kääntämisestä kesä- ja talviaikaan.

Kuvituskuva.

Perusteena on ministeriön mukaan se, että ihmisten unirytmille olisi parempi elää kesäaikaa ympäri vuoden. Lisäksi ministeriö kannattaa ehdotusta, joka säilyttäisi päätäntävallan omasta aikavyöhykkeestä jäsenvaltioilla itsellään ja antaisi näiden päättää jäävätkö ne nykyiselle aikavyöhykkeelle vai siirtyvätkö ne pysyvästi kesäaikaan.

Ministeriön mukaan aikavyöhykkeen valinnassa pitää huomioida se, kumpi vaihtoehto antaa ihmisille enemmän aktiivista aikaa päivänvalossa. Näin ollen ympärivuotinen kesäaika olisi Virolle parempi vaihtoehto.

Viron tilastokeskuksen elokuussa julkaiseman tutkimuksen mukaan ympärivuotisen talviajan aikana ihmiset nukkuisivat keskimäärin 19 prosenttia unistaan päivänvalon aikaan. Jos taas olisi kesäaika ympäri vuoden, uniajasta vain 12 prosenttia osuisi päivänvalon aikaan.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat