Puheenaihe

Elinajanodote kasvaa Virossa

Viron tilastokeskuksen mukaan vuonna 2017 syntyneillä pojilla elinajanodote on 73,7 vuotta ja tytöillä se on 82,3 vuotta.

Kuvituskuva. 

Tanja Kuisma / arkisto

Viimeisen kymmenen vuoden aikana elinajanodote on Virossa naisilla kasvanut kuudella ja miehillä 3,5 vuodella. Tämän tuloksena ero naisten ja miesten elinajanodotteen välillä on edelleen pienentynyt.

Alhaisimmillaan elinajanodote oli Virossa 1990-luvun alussa maan vasta itsenäistyttyä. Vuonna 1994 miesten elinajanodote oli 60,2 vuotta ja naisten 72,8 vuotta. Sittemmin Virossa ihmisten terveys on parantunut ja onnettomuuksiin liittyvä nuorten kuolleisuus vähentynyt, joten elinajanodote on kasvanut.

Ero naisten ja miesten elinajanodotteen välillä pienenee Virossa koko ajan. Vuonna 1994 eri oli 12 vuotta, kymmenen vuotta sitten ero oli yli 10 vuotta ja vuonna 2017 ero oli enää 8,6 vuotta.

Suomessa vuonna 2016 syntyneiden poikien elinajanodote oli 78,4 ja tytöillä 84,1 vuotta. Poikien elinajanodote lyheni edellisvuoteen verrattuna 0,1 vuodella ja tyttöjen pysyi samana.

Vuonna 2016 Suomessa sukupuolten välinen eri elinajanodotteissa oli naisten hyväksi 5,7 vuotta. Viimeisen 30 vuoden aikana miesten elinajanodote on pidentynyt 7,9 vuodella ja naisten 5,4 vuodella. Suurimmillaan sukupuolten välinen elinajanodote on ollut 1970-luvun lopulla, kun se oli yhdeksän vuotta.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat