Puheenaihe

Linda Linen uuden katamaraanin tilaus on pysähtynyt konkurssiprosessiin

Viron yleisradion uutisen mukaan Linda Linen toimitusjohtaja Enn Rohula on sanonut laivayhtiön tilanneen uuden, isomman katamaraanialuksen Tallinnan ja Helsingin väliseen liikenteeseen, mutta tilausta vaikeuttaa parhaillaan käynnissä oleva konkurssiprosessi.

 

Thea Ekholm

Linda Line Shipping OÜ, joka on pika-alusliikenteen operaattori Lindaliini AS:n emoyhtiö, asetetiin konkurssiin toukokuussa yrityksen omasta pyynnöstä. Tästä huolimatta Lindaliini AS:n tarkoitus oli tänä kesänä jatkaa liikennettä Tallinnan ja Helsingin välillä uudella aluksella.

Tällä hetkellä Linda Linen alukset eivät liikennöi kahden pääkaupungin välillä.

− Uusi alus on nyt valittu ja sijoittajat ovat valmiita lähtemään mukaan toimintaan, Enn Rohula kertoi tämän viikon maanantaina.

Toimitusjohtaja ei kuitenkaan kertonut tarkempia yksityiskohtia, kuten aluksen hintaa. Ainoastaan sen, että kyseessä on Australiassa rakennettu katamaraani.  

Aikaisemmin Helsingin Sanomille antamassaan haastattelussa Enn Rohula on kertonut uuden katamaraanin kapasiteetin olevan 600 matkustajaa ja 100 autoa ja se oli tarkoitus hankkia tätä kesäsesonkia varten.

Linda Linen kahteen aikaisempaan alukseen mahtui 353 matkustajaa, mutta ei ollenkaan ajoneuvoja ja matka-aika Tallinnan ja Helsingin välillä oli puolitoista tuntia. Linda Line ehtii operoida nopeilla aluksilla Tallinnan ja Helsingin väliä 25 vuotta ennen tämän keväistä konkurssiaan.

Linda Linen verkkosivujen mukaan yrityksen uuden aluksen liikennöinti viivästyy vielä. Laivayhtiö lupaa ilmoittaa uuden kauden alkamisestä sähköpostilla asiakkailleen ja pyytää heitä seuraamaan myös nettisivujaan.

 

Lisää aiheesta

Linda Linen tarina päättyi – Tuomioistuin asetti laivayhtiön konkurssiin viime viikolla27.5.2018 10.01
Linda Linen kesäkauden aloitus myöhästyy entisestään – Yhtiö tiedottaa viiveestä verkkosivuillaan20.5.2018 07.30
Linda Line tuo uuden aluksen Tallinna-Helsinki -reitille – Katamaraanissa on myös autokansi7.1.2018 11.56

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat