Minne mennä

Maarjamäen palatsin puutarha on Tallinnan kesäkeidas!

Alkuvuodesta Viron satavuotisjuhliin ovensa avannut Maarjamäen palatsi puutarhoineen pääsee oikeuksiinsa lämpöisinä kesäpäivinä.

Thea Ekholm

Palatsialueen muurien suojissa sijaitsee nykyään kolme museota: Viron historiallinen museo, elokuvamuseo sekä palatsin tallihuoneessa sijaitseva virolaisen kevyen musiikin historiasta kertova museo.

1800-luvulla valmistunut ja muun muassa kreivi Anatoli Orlov-Davydovin kesäpalatsina toiminut Maarjamäen palatsi kätkee sisäänsä myös viihtyisän ravintola Maarjamäen, joka on kesän kunniaksi avannut mukavan terassin palatsin edustalle.

Omia eväitään voi nauttia piha-alueen picnicpaikoilla viihtyisästi puisilla levähdyspaikoilla istuen. Erikoisempaa nähtävää tarjoaa palatsin takapihalla oleva veistospuisto, jonne on kerätty jäänteitä neuvostoajan patsaista.

Viron historiallisen museon tiloissa on parhaillaan esillä Minun vapaa maani -näyttely, joka vie museovieraan aikamatkalle läpi itsenäisen Viron satavuotisen tarinan. Elokuvamuseon näyttely Otto yksi puolestaan kertoo elokuvaprosessista ja siinä liikutaan elokuvan teon eri vaiheissa ikään kuin kameran takana.

Tallirakennuksessa esillä oleva Vapauden ääni -näyttely taas kertoo virolaisen kevyen musiikin historiasta. Se on Viron teatteri- ja musiikkimuseon sekä virolaisten muusikoiden lahja satavuotiaalle Virolle. Näyttely keskittyy vuosiin 1901-2001 ja siellä voi tutustua virolaismuusikoiden käyttämiin soittimiin ja nuotteihin sekä mielenkiintoisiin valokuviin.

Maarjamäen palatsi, Pirita tee 56, Tallinna

Tallinnan keskustasta Maarjamäen palatsiin pääsee busseilla nro 1A, 5, 8, 34A ja 38.
Lähin pysäkki Maarjamägi sijaitsee aivan palatsin alapuolella Piritan rantatien varressa.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Maarjamäen palatsi on Tallinnan uusin museo!3.5.2018 07.00
Historiallinen Maarjamäen palatsi avautui mittavan remontin jälkeen – Katso video!19.2.2018 20.17
Maarjamäen muistomerkiltä avautuu hieno näköala Tallinnaan26.10.2017 18.50
Tutustu Tallinnan uuteen elokuvamuseoon T24-Tv:n videolla!26.10.2017 19.24
Uusi Vapauden ääni -näyttely kertoo virolaisen kevyen musiikin historiasta23.5.2018 18.12

Etusivulla nyt

Uusimmat: Minne mennä

Luetuimmat

Uusimmat