Puheenaihe

Autoilija räplää älypuhelintaan 41 kertaa tunnissa – Ratissa pelattiin Pokemonia ja selattiin Tinderiä

Jyväskylän yliopiston tutkimus paljastaa, että eniten älypuhelinta käytetään vilkkaassa kaupunkiliikenteessä.

Älypuhelinten aikana kuljettajien huomio voi olla laskujen maksamisessa tai deittipalvelussa ajon aikana.

Johanna Erjonsalo

Kuinka usein vilkaiset älypuhelinta liikennevaloissa? Entä ajon aikana?

Jyväskylän yliopiston tutkimuksessa mukana olleet autoilijat koskettivat älypuhelimensa ruutua keskimäärin 41 kertaa tunnissa.

Määrä vaihteli merkittävästi autoilijoiden välillä: enimmillään kuljettaja koski puhelimeensa 481 kertaa tunnissa.

Tutkimuksessa seurattiin 12 viikon ajan suomalaisia vapaaehtoisia, jotka autoilevat runsaasti ja käyttävät älypuhelinta säännöllisesti.

Tutkimukseen osallistui 30 autoilijaa.

Kuljettajia tarkkailtiin laitteistolla, joka seurasi kuljettajan puhelimen näytön painalluksia ja tallensi auton sijainnin puhelimen käytön aikana.

Tutkimuksen mukaan älypuhelinsovelluksia käytetään eniten kaupunkialueella, jossa autoileminen vaatii kuljettajalta jalankulkijoiden ja risteysten vuoksi erityistä tarkkaavaisuutta.

Maanteillä sovelluksia käytettiin harvemmin, mutta käyttö kesti kauemmin kerrallaan.

Tutkimuksessa selvitettiin ensikertaa sitä, miten ja mihin puhelinta ajon aikana käytetään.

Useimmin autoilijat käyttivät puhelimensa yhteystietosovellusta.

Toiseksi eniten käytettiin WhatsAppia ja kolmanneksi eniten puhelimen musiikkisovellusta.

Suosituimmista sovelluksista WhatsApp-sovelluksen yksittäinen käyttö kesti selvästi pisimpään ja sisälsi eniten kosketuksia.

Näiden lisäksi autoilijat käyttivät ratissa muun muassa Facebookia, Instagramia, sähköpostia, Netflixiä, Tinderiä, verkkopankkia ja puhelimen kamerasovellusta.

Muutamat koehenkilöt pelasivat ratissa myös puhelimen kameraa käyttävää Pokémon Go -peliä.

Peliä käytettiin poikkeuksellisen intensiivisesti: yksi käyttökerta kesti keskimäärin yli kaksi ja puoli minuuttia.

Peli julkaistiin tutkimuksen aikaan, mikä saattaa selittää sen suosiota.

Pokémon Go -sovellusta lukuun ottamatta sovelluksia käytettiin lähes kaikilla ajonopeuksilla.

– Puhelimen käyttäminen on aina riski liikenteessä, mutta myös sillä on väliä, mitä sovellusta käyttää, ja miten. Esimerkiksi navigaattorisovellukset on suunniteltu usein niin, että ne vaativat käyttäjältä vain vähän kosketuksia puhelimeen. Sen sijaan vaikkapa WhatsApp-viestisovellusta käytettäessä tehdään moninkertaisesti kosketuksia näyttöön, sanoo tutkimusta johtanut tutkijatohtori Tuomo Kujala Jyväskylän yliopistosta.

Käytätkö älypuhelinta ajon aikana?

En
68% (161 ääntä)
Kyllä
32% (76 ääntä)
Ääniä yhteensä: 237

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat